Ajokieltoon määrätty mies ei oppinut kerrasta – kärysi kahdesti ratista saman illan aikana

Poliisi logo asu puku auto
Lehtikuva
Julkaistu 11.02.2017 10:18

MTV UUTISET–STT

Ajokieltoon tammikuussa määrätty 35-vuotias mies jäi kahdesti poliisin haaviin saman illan ja yön aikana Lahdessa Päijät-Hämeessä. Miestä epäillään muun muassa rattijuopumuksesta.

Poliisi pysäytti miehen ensin eilisiltana Lahden Möysässä. Mies puhalsi nollatuloksen, mutta poliisin mukaan huumausainepikatesti näytti positiivista. Verikokeen jälkeen mies vapautettiin.

Aamuyöllä poliisi havaitsi miehen ajavan jälleen samalla autolla Lahden Hennalassa. Toisella kertaa mies otettiin verikokeen jälkeen kiinni.

Tapauksia tutkitaan rattijuopumuksen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksena.

Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrottiin, että rattijuopumuksista epäillyt otetaan kiinni tapauskohtaisesti.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos