Ajokorttia ei tipu, jos tätä ei osaa – silti joka neljäs on kuin ei olisi koskaan kuullutkaan koko asiasta

2:55img
Jos tasa-arvoisessa risteyksessä kolahtaa, onko oikealta tullut automaattisesti oikeassa? MTV Uutiset Live perehtyi pysäköintialueiden liikennesääntöihin yhdessä poliisitarkastaja Heikki Kallion kanssa.
Julkaistu 02.01.2022 11:02

Ville Järveläinen

Jokainen autokoulun käynyt tietää, milloin ja miten vilkkua tulee käyttää. Onkin siis perin kummallista, että tämä tietämys ei aina näy käytännössä.

Autoilijan on näytettävä suuntamerkkiä muun muassa käännyttäessä, vaihdettaessa kaistaa, lähdettäessä liikkeelle tien reunasta, poistuttaessa liikenneympyrästä ja muuten siirryttäessä sivusuunnassa.

Suuntamerkki on olennainen osa viestintää liikenteessä, sillä sen avulla kerrotaan muille liikkujille omista aikeista, mikä antaa muille sekä aikaa että tilaa toimia. Lisäksi vilkun käyttäminen voi säästää myös turhilta jarrutteluilta sekä vaaratilanteilta.

Perusjuttuja, moni varmasti miettii. Todellisuudessa vilkun käyttämisessä riittää vielä runsaasti petrattavaa, vaikka teorian tasolla homma olisikin hallussa. Eli onko kyse sittenkään ihan niin perusjutusta?

Lue myös: Onnettomuustutkija Tapio varoittaa autoilijoita: Harmittoman näköinen "lärpykkä" liitetty ainakin kahteen kuolonkolariin tänä vuonna

Joka neljäs ei vilkuta liikenneympyrästä poistuessaan

Liikenneturvan tänä vuonna tekemien seurantojen mukaan 85 prosenttia autoilijoista käyttää vilkkua risteyksessä kääntyessään, mutta liikenneympyrässä suuntamerkki jää näyttämättä peräti joka neljänneltä.

Seurannoissa vilkun käyttäminen on ollut vuodesta toiseen heikompaa liikenneympyrässä kuin risteyksessä käännyttäessä. Liikenneturvan yhteyspäällikkö Marko Nieminen kummastelee asiaa.

– Liikenneympyrä ei tilanteena poikkea mitenkään muista risteyksistä. Aikeesta muuttaa ajosuuntaa kerrotaan muille näyttämällä vilkkua, Nieminen toteaa tiedotteessa.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran lokakuussa 2021.

Lue myös: Tasa-arvoisessa risteyksessä rysähti, mutta oikealta tullut katsottiin oikeudessa syylliseksi – miten tässä tilanteessa kuuluu ajaa?

Lähde: Liikenneturva

Tuoreimmat aiheesta

Liikenne