Ajokorttitiedot jälleen piilossa – Trafi sulki asiointipalvelunsa

2:45img
Julkaistu 10.12.2018 05:40

MTV UUTISET – stt

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on sulkenut sähköiset asiointipalvelunsa verkkosivuiltaan. Trafi kertoo Twitterissä sulkeneensa asiointipalvelut, jotta kuljettajatiedot-palvelu saadaan kaikilta osin suljettua.

Trafi yritti sunnuntaina väliaikaisesti sulkea suomalaisten ajokorttitietoja tarjonneen palvelun sen saaman palautteen takia. Huolta herätti esimerkiksi se, että ajoluvan päättymisajasta voi selvittää ihmisen syntymäajan.

Palveluun kuitenkin pääsi vielä sunnuntai-iltana esimerkiksi hakemalla sitä englanniksi Googlen kautta.

Tuoreimmat aiheesta

Ajokortti