Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi ei onnistunut yrityksessään poistaa kuljettajatiedot-palvelu verkkosivuiltaan.
Palveluun pääsi edelleen iltakahdeksan jälkeen esimerkiksi hakemalla sitä englanniksi Googlen kautta.
Trafin palvelusta on voinut hakea ihmisten ajokorttitietoja ilmaiseksi ja esimerkiksi selvittää, onko jollakulla ihmisellä voimassa oleva ajo-oikeus. Trafin mukaan palvelu poistettiin käytöstä sen saaman palautteen takia.