Akateemiset työllistyvät hyvin koulutusta vastaavaan työhön

Opiskelijat valmistautuvat luentoon Helsingin kauppakorkeakoulussa 18. maaliskuuta 2010.
Opiskelijat valmistautuvat luentoon Helsingin kauppakorkeakoulussa 18. maaliskuuta 2010.
Julkaistu 07.10.2013 15:44

Korkeakoulusta valmistuneet työllistyvät hyvin ja koulutusta vastaavaan työhön, ilmenee tuoreesta kyselytutkimuksesta.

Akateemisten työtilanne näyttää edelleen pääosin hyvältä, vaikka työmarkkinoiden muutokset ovat vaikuttaneet myös heihin.

Vain kaksi prosenttia kyselyyn vastanneista maistereista oli työttömänä viisi vuotta valmistumisensa jälkeen. Aiempiin kyselyihin verrattuna useampi heistä oli kuitenkin kokenut työttömyyttä.

Maisterit olivat toimineet koulutustaan vastaavassa työssä keskimäärin 4,4 vuotta valmistumisensa jälkeisen viiden vuoden aikana. Neljä viidesosaa vastanneista arvioi työuransa tavoitteiden mukaiseksi.

Yli 6 500 korkeakoulutettua vastasi kyselyyn, joka tehtiin vuonna 2007 valmistuneille maistereille. Tulosten virhemarginaali on yksi prosenttiyksikkö suuntaansa.

(MTV3 - STT)

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa