Aki Kaurismäki saapui Kuolleet lehdet -elokuvan ensi-iltaan.
Ohjaaja Aki Kaurismäen uusi elokuva Kuolleet lehdet kilpailee Cannesin elokuvajuhlien pääsarjassa. Kaurismäki saapui odotetusti punaiselle matolle seuranaan elokuvan päätähdet Alma Pöysti, sekä Jussi Vatanen.
Vuosien varrella Kaurismäeltä on nähty hulvatonta, jopa jokseenkin erikoista käytöstä punaisella matolla, mutta tällä kertaa ohjaaja saapui yleisön eteen varsin rauhallisin elkein.
Viimeksi kun Kaurismäen Le Havre -elokuva oli pääkilpailusarjassa vuonna 2011, nousi Kaurismäen twistaavat tanssiliikkeet punaiselta matolta otsikoihin.
Nyt ehdolla oleva Kuolleet lehdet-elokuva kertoo kahden yksinäisen, sattumalta Helsingin yössä toisensa kohtaavan ihmisen yrityksestä löytää elämänsä ensimmäinen, ainoa ja viimeinen rakkaus.
Elokuvateattereissa Kuolleet Lehdet saa ensi-iltansa 15. syyskuuta 2023.
Katso yllä olevalta videolta, kuinka Kaurismäki saapui punaiselle matolle!