Kommentti: Liiallinen hypetys pilaa elokuvat – muutaman kohdalla erityisesti toivon, etten olisi kuullut niistä ennakkoon yhtään mitään

Kesän 2023 lopulla kaikkialla alettiin tuutata kahden elokuvan nimeä jatkuvalla syötöllä: Barbie   ja Oppenheimer. Kumpikin spektaakkeli sai ensi-iltansa loppukesästä, ja niiden rummutus oli vähintäänkin massiivista.

Arviot sekä suureksi osin ylistykset kummastakin elokuvasta täyttivät sekä kotimaiset että kansainväliset media-alustat. Sosiaalisessa mediassa julkaisu toisensa perään hypetti näitä miljoonia maksaneita suurtuotantoja sellaisiksi merkkiteoksiksi, jollaisia ei ole nähty vuosiin.

Odotukset nousivat kohisten. Kaksin kappalein oli nyt luvattu elokuvaa, jotka jopa ehkä muuttavat elämiä tai tarjoavat vähintäänkin järisyttävän katselukokemuksen.  

Monien muiden tavoin heti elokuussa suuntasin katsomaan ensin Barbien. Koska halusin "täyden katselukokemuksen", vedin minäkin jalkaan varmuuden vuoksi lilat pöksyt.  

Istuin elokuvasalin penkkiin ja olin valmiina herkistymään: varsinkin sitä oli monilta tahoilta luvattu, sillä tämä elokuva "tulisi olemaan niin silmiä avaava", sanottiin.  

Ja pinnistelin, niin kovasti pinnistelin, eikä luvattua herkistymistä tapahtunut. Eikä suurta uutta oivaltamista, saatika muutenkaan kovinkaan kummoisia tunteita. Lopputekstien rullatessa oli jopa hieman paha mieli ja hölmö olo.

Istahdimme seuralaiseni kanssa viereiseen baariin ja tilasimme viinit. Onneksi hän sanoi sen ensin: "olipa pettymys". 

Sama toistui myös Barbien nemesiksen Oppenheimerin kohdalla. Odotukset olivat taivaissa, mutta kun elokuvateatterin valot välähtivät päälle, päällimmäinen olo oli lähinnä hengästynyt niin fyysisesti kuin henkisesti sen pituudesta. Mikä minussa on vialla?

Ja jälleen näin kävi valitettavasti kokemukselleni Past Lives -elokuvasta, jonka kuvailtiin olevan jopa vuosisadan rakkaustarina. Todellisuus oli aivan toista, kuin jälleen minun liian korkeissa odotuksissani.

Tämä kuulostanee alustukseni jälkeen oudolta, mutta tässä kohtaa kuitenkin korostan: nämä kolme elokuvaa eivät olleet mielestäni huonoja.

Silti jokaisen kolmen suhteen olen vakaasti sitä mieltä, että liiallinen hypetys kuitenkin pilasi kokemukseni niistä. Odotukset olivat kasvaneet jokaisen kohdalla aivan liian suuriksi, eikä niitä olisi voinut täyttää luultavasti millään. Jälkikäteen on vaikeaa viisastella, että mitä niiden suhteen edes oikeastaan odotti. 

Olenkin hyvin tyytyväinen siihen, että näin esimerkiksi Kuolleet lehdet  ennen sen suurinta hurmoksen aikaa. Se oli mielestäni perushyvää Aki Kaurismäkeä, mutta jos olisin nähnyt sen vasta siihen aikaan, kun Oscar-odotukset olivat kuumimmillaan, olisi todennäköisesti sekin ollut pettymys heijasteltuna valtaviin odotuksiin. 

Parhaimpia kokemuksia vuosien saatossa ovatkin olleet ne, joista ei ennakkoon ollut juuri minkäänlaista käsitystä. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa viime vuonna Oscar-gaalassa menestystä kerännyt The Whale, jonka nähtyäni tunsin todella kompleksisia tunteita hyvän tovin – ja nautin siitä.  

Tänä vuonna sama päti jälleen: Oscar-ennakkosuosikeista muun muassa Poor Thingsista en halunnut – aiemmasta viisastuneena –  ennakkoon tietää juuri synopsista enempää, jos sitäkään. Ja koska en odottanut yhtään mitään, oli tämä vinoutunut pätkä lopulta varsin positiivinen yllätys.  

Lue lisää: Oscar-gaalaa juhlitaan ensi yönä – MTV Uutiset seuraa maailman kuuluisimman palkintogaalan tapahtumia

Myönnän, että asetan joskus itse muutenkin suorastaan epärealistisia odotuksia sille, millaisia tunteita odotan elokuvien saavan minussa esiin. Parhaimmillaan elokuva ravistelee sisintä ja jää mielen päälle vielä pitkäksi aikaa lopputekstien jälkeen. Viihdyttää sen ainakin pitää.

Siispä hyvä muistutus lienee itselleni – ja mahdollisesti muille, jotka ovat kärsineet samankaltaisesta syndroomasta – tulevia elokuvakokemuksia suojatakseni: 

Laita laput silmille ja pyri välttämään altistumista ennakkoreaktioille, ylistykselle ja parjaukselle. Se on tässä tapauksessa ihan ok.  

Kirjoittaja on MTV Uutisten viihdetoimittaja.