Iskun kerrotaan tappaneen kaksi ihmistä.
Hizbollah-taistelijan ja yhden siviilin uskotaan saaneen surmansa Israelin lennokki-iskussa Etelä-Libanoniin, kertoo qatarilaismedia al-Jazeera.
Iskussa haavoittui lisäksi useita ihmisiä, lehti kertoo paikallisten viranomaisten raportoineen.
Lehden kirjeenvaihtajan mukaan Israelin pohjoisrajalla on käynnissä huomattavaa sotilaallista toimintaa. Israel vaikuttaa ottaneen kohteekseen yksittäisiä Hizbollah-taistelijoita syvemmällä Libanonin alueella.
Libanonissa kuoli viisi ihmistä myös tiistaina Israelin maan eteläosaan tekemässä iskussa.
Uutistoimisto AFP:n Libanonin turvallisuuslähteistä saaman tiedon mukaan kaikki neljä olivat Hizbollah-äärijärjestön taistelijoita.
Ulkoministeriö kehotti suomalaisia poistumaan tiistaina Libanonista. Ministeriön mukaan maan turvallisuustilanne voi huonontua äkillisesti.