Ainakin kuusi ihmistä on kuollut Israelin iskettyä Libanonin pääkaupungin Beirutin keskustaan, kertoo Libanonin terveysministeriö.
Lisäksi ainakin 11 ihmistä on haavoittunut iskussa, kertoo äärijärjestö Hizbollahia lähellä oleva lähde. BBC:n mukaan isku kohdistui äärijärjestö Hizbollahiin kytkeytyvän terveysviraston rakennukseen.
Uutistoimisto AFP:n toimittajat kertoivat kuulleensa äänekkäitä räjähdyksiä ja kertoivat joidenkin rakennusten tärisseen iskun voimasta. Kyseessä oli Israelin toinen isku Beirutin keskustaan tällä viikolla.
BBC kertoo Israelin kehottaneen varhain keskiviikkoaamuna ihmisiä evakuoitumaan viidestä eri rakennuksesta Beirutin eteläisellä esikaupunkialueella Dahiehissa.
Liki 50 kuoli keskiviikkona Israelin iskuissa
Libanonin terveysministeriö kertoo, että Israelin iskuissa Libanoniin kuoli keskiviikon aikana ainakin 46 ihmistä ja 85 haavoittui.
Libanonin pelastusviranomaisten mukaan maassa on kuollut lähes 2 000 ihmistä sen jälkeen, kun Israelin ja äärijärjestö Hizbollahin viimeisimmät vihollisuudet alkoivat viime vuoden lokakuussa.
Hizbollahia lähellä oleva lähde kertoo Israelin tehneen kolme ilmahyökkäystä Libanonin pääkaupungin Beirutin eteläiselle esikaupunkialueelle juuri ennen puolta yötä keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Kyseessä oli kolmas Israelin iskuaalto Hizbollahia vastaan vuorokauden sisällä.
Uutistoimisto AFP:n aivan Beirutin ulkopuolella olevat toimittajat ovat kertoneet myös räjähdysten äänistä, jotka kuuluivat kilometrien päähän.
Järjestö: Nasrallahin vävy surmattiin Syyriassa
Viime viikolla Israelin surmaaman Hizbollahin johtajan Hassan Nasrallahin vävy on kuollut keskiviikkona Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa. Britanniassa päämajaa pitävä kansalaisjärjestö Syrian Observatory for Human Rights kertoo Hassan Jaafar al-Qasirin kuolleen Israelin iskussa Syyriaan.
Järjestön tietojen mukaan al-Qasir sai keskiviikkona surmansa yhden muun libanonilaisen kanssa, kun Israel iski Mazzen kaupunginosassa sijaitsevaan asuintaloon.
Hizbollahia lähellä oleva lähde on vahvistanut tiedon uutistoimisto AFP:lle.
0:43