Israel teki ohjusiskun Libanoniin – tulitti mös Länsirantaa

Israelin ohjusiskusta kantautunutta savua Libanonissa.
Etelä-Libanoin Khiamin alueelta kantautui keskiviikkona savua Israelin ohjusiskun seurauksena. STELLA Pictures / ddp
Julkaistu 06.08.2024 14:33(Päivitetty 06.08.2024 15:53)

MTV UUTISET – STT

Länsirannalla on kuollut sodan aikana jo satoja palestiinalaisia.

Libanonissa viisi ihmistä on kuollut Israelin maan eteläosaan tänään tekemässä iskussa. 

Uutistoimisto AFP:n Libanonin turvallisuuslähteistä saaman tiedon mukaan kaikki neljä olivat Hizbollah-äärijärjestön taistelijoita.

Libanonin terveysministeriön mukaan isku tehtiin Mayfadunin kaupungissa sijaitsevaan taloon.

Sotilaat ottivat yhteen siviilien kanssa Länsirannalla

Länsirannalla puolestaan kahdeksan ihmistä kuoli tänään kahdessa erillisessä Israelin armeijan tekemässä iskussa alueen pohjoisosaan, kertoo palestiinalaisten terveysministeriö.

Iskut tehtiin terveysministeriön mukaan Jeninin ja Tubasin alueille. 

Paikallisten asukkaiden mukaan Aqaban kaupunkiin Tubasissa tuli Israelin sotilaita, mikä johti yhteenottoon palestiinalaisten ja sotilaiden välillä.

Israelin armeijan mukaan sen hävittäjät tulittivat "terroristien tukikohtia" Jeninin alueella.

Liki kymmenen kuukautta sitten alkaneen Gazan sodan aikana Länsirannalla on kuollut uutistoimisto AFP:n tietojen mukaan yli 600 palestiinalaista.

Palestiinalaisten hyökkäyksissä Länsirannalla samana aikana on Israelin mukaan kuollut 17 israelilaista.

Lue myös: Salamurha radikalisoi iranilaiset ja nyt vaaditaan kostoa "kovalla kädellä"

Yhdysvaltojen sotilastukikohtaan hyökätty – Risto E. J. Penttilä: Näin Biden kostaa

Gazan viranomaiset: Israel palautti 80 tunnistamatonta palestiinalaisruumista

Libanonista Golanin kukkuloille tehdyssä raketti-iskussa kuoli ainakin 9 ihmistä ja kymmeniä haavoittui, sanoo Israel

Tuoreimmat aiheesta

Israelin ja Hamasin sota