Älä huijaa Pokémon Go'ssa – voit saada ikuisen pelikiellon!

pokestop
Pelissä on mahdollista huijata monella eri tavalla, mutta peliyhtiö alkaa valvoa tätä entistä tarkemmin.Lehtikuva
Julkaistu 15.08.2016 19:37

MTV LIFESTYLE

Pokémon Go’ssa huijaaminen ei enää onnistu, sillä käyttöehtoja rikkovat pelaajat saavat nyt peliyhtiö Nianticilta pysyvän pannan.

Tämä tarkoittaa, että huijaukset eivät ole jatkossa mahdollisia. Esimerkiksi GPS-signaalia on pystynyt huijata niin, että älypuhelin luulee käyttäjän olevan toisessa maassa.

Muissa maissa jotkin pokémonit saattavat olla helpommin löydettävissä. Ulkomailta voi myös löytyä sellaisia pokémoneja, joita ei esimerkiksi Suomesta löydy.

Niantic ei ole vielä vahvistanut asiaa, mutta monet käyttäjät ovat huomanneet, että yritys on alkanut toimia huijausten estämisen eteen.

Vielä ei ole täysin selvää, mitkä kaikki huijaukset johtavat pelikieltoon. Yhtiö kuitenkin kirjoittaa pelin käyttöehdoissa, että esimerkiksi oman sijainnin huijaaminen ja erilaisten huijaussovellusten käyttäminen on kiellettyä.

Lähde: The Verge

Tuoreimmat aiheesta

Pokemon