Ihonalainen finni on kivulias seuralainen. Syvällä lymyilevää näppylää ei pidä missään nimessä yrittää puristaa, vaan hoidossa tulisi suosia hellävaraisempia keinoja.
Ihonalainen finni ei näy ulospäin yhtä räikeästi kuin ihon pinnassa oleva punainen märkäpää, mutta syvällä ihon alla lymyilevän näppylän kyllä tuntee.
Ihon pinnalla oleva finni ja ihonalainen, kystinen finni syntyvät samalla tavalla. Talirauhasen tiehyet tukkeutuvat, mikä johtaa talirauhasen tulehtumiseen, turpoamiseen ja päällä olevan ihon punoitukseen. Syitä talirauhasten tukkeutumiselle voi olla monia. Esimerkiksi liiallinen talineritys, kuolleet ihosolut, ympäristön epäpuhtaudet ja kasvomaskin käyttö voivat aiheuttaa finnejä.
Ihonalaisessa finnissä tulehdus on syvemmällä ihon kerroksissa, ihotautilääkäri Joshua Zeichner sanoo Men’s Healthille. Koska finni ei ole kosketuksissa ihon pintaan, se ei aiheuta märkäpäätä.
Yleensä ihonalainen finni katoaa itsestään ajan myötä, viimeistään parissa viikossa. Paranemista voi nopeuttaa kotikonstein, mutta näppylän puristaminen ei missään nimessä kannata.
Lue myös: Älä koske! 5 näppylätyyppiä, joista näpit on syytä pitää erossa
Älä purista ihonalaista finniä
Koska ihonalainen finni ei ole ihon pinnalla, sitä ei voi puhkaista kuin tavallista valkopäätä. Puristelu vain tekee ihonalaisesta finnistä isomman ja kipeämmän, minkä lisäksi näppylä voi tulehtua. Finnin sisällä olevien epäpuhtauksien työntyminen syvemmälle ihoon voi pahentaa tulehdusta entisestään.
Pahimmillaan ihonalaisen finnin puristelusta muistoksi jää pysyvä arpi.
Hoida kotikonstein
Ihonalaisen finnin paranemista voi nopeuttaa painelemalla kohtaa 10–15 minuutin ajan lämpimään veteen kostutetulla puhtaalla liinalla, neuvoo Medical News Today. Käsittely toistetaan 3–4 kertaa päivässä, kunnes finni nousee ihon pintaan ja sen sisällä oleva märkä valuu pois.
Finnilaastarit – ja myös rakkolaastarit – voivat nekin auttaa nopeuttamaan ihonalaisten finnien katoamista. Näppylän päälle laitettu laastari imee itseensä iholta ylimääräistä rasvaa, vähentää tulehdusta ja parantaa alla olevaa ihoa.
Myynnissä on myös muita näppylöiden täsmähoitotuotteita, joiden vaikuttaja-aineet kuivattavat, rauhoittavat sekä hillitsevät tulehdusta. Etenkin salisyylihappoa, bentsoyyliperoksidia tai kortisonia sisältävistä tuotteista voi olla apua paikallisten finnien hoitoon.
Kun finni on tyhjentynyt, kannattaa kohtaa painella jääpussilla punoitusta, turvotusta ja tulehdusta ehkäistäkseen.
Lue myös: Viisi syytä aikuisiän akneen – näin hävität finnit kasvoiltasi
Ennaltaehkäise ihonalainen finni
Ihonalaiset finnit voivat tuntua ilmaantuvan tyhjästä, mutta näppylän syntymisen todennäköisyyttä voi pienentää hyvällä hygienialla.
Kasvot kannattaa pestä kahdesti päivässä ja hikoilun jälkeen. Tämän enempää ihoa ei kannata puunata, sillä yltiöpäinen pesu ärsyttää ihoa tehden siitä alttiimman ihonalaisten finnien syntymiselle. Jos iho on taipuvainen rasvoittumaan, ei sitä tulisi jatkuvasti kuoria, sillä kuoriminen ärsyttää ihoa siinä missä jatkuva pesukin.
Päivittäiseen ihonhoitoon kannattaa valita rasvoittuvalle iholle tarkoitettuja, tasapainottavia ja rauhoittavia tuotteita. Hellävaraista kuorinta-ainetta voi käyttää viikoittain. Kosteuttamista ei tule unohtaa, mutta tuhteja ja rasvaisia voiteita akneihoisen kannattaa välttää.
Ihoon kosketuksissa olevat tekstiilit, kuten kaulaliina ja tyynyliina, tulee vaihtaa puhtaisiin säännöllisesti. Myös meikkivälineiden puhtaudesta tulee huolehtia.
Jos ihonalaiset finnit riivaavat itsehoidosta huolimatta, kannattaa kääntyä ihotautilääkärin puoleen.
Lue myös: Kolme merkkiä siitä, että "huono ihon" taustalla on jotain vakavampaa
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
1:04
Lähteet: Men's Health, Medical News Today, Terveyskirjasto, Yliopiston Apteekki