Ihon happohoidot voivat aiheuttaa jopa palovammoja – kosmetologi kertoo, miten voimakkaita aineita tulisi oikeasti käyttää

1:04img
Mitä ovat AHA- ja BHA-hapot?
Julkaistu 31.07.2021 08:05
Toimittajan kuva
Fanni Parma

fanni.parma@mtv.fi

Oletko jo kokeillut ihonhoidossa yleistyneitä kemiallisia happohoitoja ja -kuorintoja?

Nykyisin monelta löytyy kaapista viime vuosina ihonhoidossa yleistyneitä kuorivia ja hoitavia happohoitoja. Yleensä niitä käytetään esimerkiksi arpien, juonteiden, ihonvärin epätasaisuuden, laajentuneiden ihohuokosten tai aknen hoidossa.

Myös kosmetologit ovat huomanneet, että ihonhoidon suosio on kasvanut ja kotona käytettävät happohoidot ovat yleistyneet. Valitettavasti mukaan mahtuu myös tilanteita, joissa vahvoja aineita ei olla osattu käyttää oikeaoppisesti tai on käytetty aineita, joiden voimakkuudesta ei ole ollut tarpeeksi tietoa.

Haastattelimme Suomen Kosmetologien Yhdistyksen puheenjohtaja Anne Parkkista. Hän toteaa aiheen olevan tällä hetkellä erittäin pinnalla.

– Tämä on tosi aito ongelma, hän aloittaa.

Lue myös: Asiantuntija varoittaa: Suomalaisillekin tuttu suihkurutiini voi aiheuttaa ikäviä iho-oireita

Älä valitse tuotetta summamutikassa nettikaupasta

Kauppojen hyllyt notkuvat erilaisista sileää ja kuulasta ihoa lupailevista kuorivista happohoidoista. Suomen valikoiman lisäksi verkon kautta kotikäyttöön tilattavat ostokset ovat Parkkisen mukaan valitettavan yleisiä ja juuri niitä ongelmallisimpia.

shutterstock_1940520583

Ihonhoidossa käytettäviä happoja on kymmeniä erilaisia.

– Happojen arviointi eli se, kuinka voimakkaista aineista on kysymys, on aika vaativaa. Siinä täytyy pystyä arvioimaan aika monia tekijöitä siitä aineesta, Parkkinen kertoo.

Summamutikassa valittu nettikaupan tuote voi jättää ihon ärtyneen punaiseksi ja hilseileväksi. Pahimmillaan happokuorinnoista voi saada jopa palovamman kaltaisia vaurioita, joiden korjaamiseen voi mennä pitkiä aikoja.

Lue myös: Päihittääkö Nivean halpisrasva kalliit anti age -tuotteet? Kosmetologi kohudokumentin väitteistä: "En pitäisi millään tavalla luotettavana"

Erilaisia happoja on kymmeniä erilaisia

Niin kuin aina, kun tietoa on riittämättömästi, virheen mahdollisuus kasvaa. Ihonhoidossa käytettäviä happoja on monia kymmeniä erilaisia.

– Kuluttajilla ei ehkä riitä ymmärrystä, kun ei kaikilla ammattilaisillakaan aina riitä, Parkkinen toteaa.

Mistä sitten kannattaisi lähteä liikkeelle? Parhaimmillaan hapot ihonhoidossa todellakin voivat tehdä ihosta kosteutetumman, kuulaamman ja puhtaamman. Riippuu kuitenkin pitkälti siitä, millaiseen tarpeeseen ainetta ollaan hakemassa. Haluatko hoitaa kuivaa ihoa, epäpuhdasta vai hyperpigmentoitunutta ihoa?

– Se voi olla aika viidakko. Kaikki ei käy kaikkeen, eivätkä ole hyödyllisiä kaikille, Parkkinen toteaa.

Esimerkiksi suositut AHA-hapot ovat hedelmähappoja, jotka kuorivat ihoa, parantavat kollageenin muodostumista ja kirkastavat ihon sävyä. BHA-happoihin kuuluu muun muassa kuoriva ja puhdistava antibakteerinen salisyylihappo. Voit tutustua AHA- ja BHA-happoihin tarkemmin yllä olevalta videolta.

Sitten on vielä PHA-happoja eli polyhydroksihappoja, jotka ovat antioksidanttisia. Parkkisen mukaan PHA-hapot ovat hoitona lempeämpiä ja tarjoavat iholle heleyttävää hoitoa.

Parkkisen mukaan suomalaisten suosikkeja ovat glykolihappo, salisyylihappo ja maitohappo.

Lue myös: Miten mustapäistä pääsee eroon? Kauneusasiantuntijat paljastavat parhaat tuotevinkkinsä ja antavat ohjeet ihonhoitoon: "Ehkä suurin väärinkäsitys ihmisillä on se, että..."

Tuotteen pH-arvo kertoo, kuinka syvälle se imeytyy

Aina ei kuitenkaan riitä, että valitset vain käytettävän hapon. Kuorivissa happohoidoissa vaikuttavat myös monet muut asiat. Onko hoito voidemainen, geelimäinen vai nestemäinen? On eri asia, onko hoitavaa happoa mukana yövoiteessa, kuorivassa kasvovedessä vai 10 minuutiksi kasvoille jätettävässä ihoa uudistavassa naamiossa.

shutterstock_1827926282

Moni hoitaa laajentuneita ihohuokosia kemiallisilla happokuorinnoilla.

– Tuotteen pH-arvo on itseasiassa vielä tärkeämpi kuin se, paljonko aineessa on happoa. PH-arvo ratkaisee, kuinka syvälle se ihossa imeytyy, Parkkinen paljastaa.

Kärjistettynä pH-arvon merkityksen voi ymmärtää vertailemalla sitruunahappoa ja suolahappoa. Jälkimmäinen menisi vaikka lattiasta läpi.

– Tässä puhutaan kuitenkin nyt kemiallisesta reaktiosta iholla, Parkkinen muistuttaa.

Valitettavan harvoin purkeissa mainitaan aineen pH-arvo. Usein kuluttajan ei auta muu, kuin kokeilla.

Katso myös: Ovatko kalliit kangasmaskit ihonhoidossa hintansa väärtejä? Testissä ilmiöksi nousseet sheet maskit. Juttu jatkuu videon alla.

3:45img

Lue myös: Testasimme ilmiöksi nousseet sheet maskit – näin kangasnaamiot vaikuttivat: "Edulliseen hintaan nähden näppärä tuote"

Ei sovi kaikille ihotyypeille

Parkkinen kertoo, ettei happohoito sovi läheskään kaikille ihotyypeille. Esimerkiksi reaktioherkän ihon kannattaa suosiolla jättää kemialliset happokuorinnat kauppaan.

– Meillä on tietty prosentti suomalaisia ihmisiä, joilla on sellainen ihotyyppi ja geneettinen tausta, ettei kannattaisi käyttää happoja ihonhoidossa ensinkään, Parkkinen toteaa.

Tällaisia ihotyyppejä voi olla esimerkiksi atooppinen iho, jonka rakenne ei hyödy happohoidoista.

Kehon yleinen terveydentila ja muu lääkitys voi myös vaikuttaa siihen, kuinka iho reagoi. Parkkinen ei suosittele kemiallisten happokuorintojen käyttöä odotusaikana.

– Raskaana hormonitasot ovat niin koholla, että nämä aineet voivat reagoida ei-toivotulla tavalla. Riski on myös, että ainetta imeytyy verenkiertoon ja päätyisi sitten sitä kautta vauvalle, hän huomauttaa.

Parkkinen kuitenkin toteaa, ettei happo ole automaattisesti vaarallinen ainesosa. Sitä voi olla voiteessa mukana hoitavana ainesosana. Esimerkiksi maitohappo on luonnollisesti kosteuttava. Myös hyaluronihappo on kosteuttava, mutta se ei nimestään huolimatta ole happo vaan sokerimolekyyli.

Parkkisen mukaan aina on parempi lähteä miedoista hoidoista liikkeelle.

Lue myös: Luomun, puhtaan ja vegaanisen kosmetiikan buumi: Onko puhdas kosmetiikka oikeasti puhdasta?

Vältä hoitoja kesäiseen vuodenaikaan

Happohoitoja harkitessa pelkästään oman ihotyypin kartoittaminen ei riitä. Jos kemiallisia kuorintoja käyttää, suosittelee Parkkinen ajoittamaan hoitojen käytön vuoden pimeimpään aikaan.

– Kesä ja aurinko aiheuttaa aina riskin, Parkkinen toteaa.

Monet hapot herkistävät ihoa, jolloin iho voi palaa huomattavasti herkemmin auringossa.

shutterstock_118328650

Iho muistaa kaikki palamiset.

– Kun on käytössä tuote, joka voi aiheuttaa ihon kuoriutumista tai hilseilyä ja jos siihen lisätään vielä aurinko, niin silloin on helppo saada aikaan pigmenttihäiriöitä, jotka voivat jäädä riesaksi jopa vuosiksi, Parkkinen varoittaa myös.

Parkkinen kertoo, että on kuullut tapauksista, joissa happohoidoista ja auringosta saadut reaktiot ovat olleet niin pahoja, että on tullut jopa ansionmenetyksiä, kun hurja ulkonäkö on estänyt pääsyn töihin.

– Olen kuullut, että ihmiset ovat voineet palaa todella voimallisesti auringossa nimenomaan tällaisen reaktion jälkeen, Parkkinen kertoo.

Lue myös: Melanooma lisääntyy nyt voimakkaasti, eikä kaikkia riskitekijöitä tunneta – aurinkorasva ei suojaa täysin: "Iho muistaa kaiken ja melanooma kehittyy pikkuhiljaa"

Jatkuvaan käyttöön vai kuuriluontoisesti?

Joitakin kuorivia happohoitoja ei ole tarkoitettu jatkuvaan käyttöön. Tunne siitä, että aine todella vaikuttaa iholla kihelmöiden voi olla Parkkisen mukaan koukuttava.

– Toiset vähän kuin koukuttavat siihen tunteeseen, että se sillä tavalla kivasti vaikuttaa, hän kertoo.

Monet tuotteet ovat hänen mukaansa hyviä, kun niitä käyttää kuuriluonteisesti. Jatkuvassa käytössä ne kuitenkin tekevät enemmän hallaa.

– Voi käydä, että iho muuttuu reagoimattomaksi. Iho ei olekaan enää terve, eikä oikein reagoi. Eli pitää ymmärtää myös lakata käyttämästä, Parkkinen kertoo.

Valitettavasti harvassa putelissa on tietoa siitä, onko kyseinen aine tarkoitettu käytettäväksi kuuriluontoisesti.

– Hirveän usein sitä ei lue, varsinkin jos tilaa netistä ja ulkomailta. Kannustan aina ensin konsultoimaan ammattilaista, Parkkinen summaa.

Lue myös: Unohtuiko kasvovoiteen laitto etäpäivänä? Dermatologi: "Et sinänsä vahingoita ihoasi, mutta sen ulkonäkö voi kärsiä"

Verkossa piilee vaara

Verkosta tilaaminen on Parkkisen mukaan erityisen riskaabelia.

– Siinä ottaa aikamoisen riskin, jos tilaa netistä. Olen kuullut monenlaisista katastrofeista, hän toteaa.

Jos Suomesta ostaa kaupasta tai apteekista purkin, voi Parkkisen mukaan olla melko varma, että sen tuoteseloste ja sisällysluettelo pitää paikkansa. Nettiostosten kanssa asia on kuitenkin täysin eri.

shutterstock_1308792919

Älä käytä happohoitoa lähellä tärkeää juhlaa, kuten häitä. Ihon kesimistä on vaikea peittää meikillä.

Verkosta ostettaessa voi olla hyvinkin epäselvää, mistä tuote on ja minkä maan lainsäädäntöä se seuraa.

– Aasian suunnalta tulee todella paljon ongelmatilanteita. Kosmetiikkalainsäädäntö ja kemikaalilainsäädäntö on siellä kauhean erilaista, Parkkinen kertoo.

Verkosta tilatuissa tuotteissa lupaukset voivat olla täysin hatusta vedettyjä ja eikä tuoteseloste pidä paikkaansa.

– Nettiostokset ovat kokemuksellani ollut se isoin riski. Niistä on tullut eniten niitä ei-toivottuja vaikutuksia, joita haluaisi välttää. En hankkisi näin voimallisia aineita netistä, Parkkinen toteaa.

Lue myös: Mitä ihollesi tapahtuu, kun et meikkaa päivään, viikkoon tai kuukauteen?

Älä sovella hoito-ohjeita

Hoito-ohjeita on syytä aina kunnioittaa.

– Jos sanotaan, että annetaan vaikuttaa minuutin, niin ei kannata ajatella, että annanpas vaikuttaa viisi minuuttia, niin saan vielä paremman tuloksen. Kannattaa aika nöyrästi suhtautua, eli mieluummin vähemmän kuin enemmän, Parkkinen muistuttaa.

Viikkoa ennen tärkeitä juhlia ei kannata täräyttää kuorivaa tai puhdistavaa happohoitoa kasvoille.

– Aina on riski, että iho onkin sitten näppylöillä, hilseilee, punoittaa tai jotain muuta, Parkkinen varoittaa.

Ihoreaktioiden jälkien hoitaminen voi kestää yllättävän pitkään.

shutterstock_1125973946

Tutustuta uudet tuotteet iholle hiljalleen, jotta vältyt pahoilta reaktioilta.

– Happoja ei kannata aliarvioida, Parkkinen toteaa.

Happohoito kannattaa tutustuttaa iholle hitaasti ja pienissä erissä.

– Pikkuhiljaa kerran tai kaksi viikossa, muutaman kuukauden ajan. Lisäksi vielä oikeanlaiset ihonpuhdistusaineet ja kosteuttajat tukemaan hoitoa, Parkkinen vinkkaa.

Lue myös: Näin järkyttävän paljon meikkiä sinun pitäisi oikeasti levittää kasvoillesi, jotta sen suojakertoimesta olisi hyötyä

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Tuoreimmat aiheesta

Ihonhoito