Ranskan elokuva-alan "Oscareissa" eli Cesar-palkintogaalassa useat gaalavieraat osoittivat mieltään ja marssivat ulos, kun Roman Polanskille myönnettiin parhaan ohjaajan palkinto. Polanski palkittiin Upseeri ja vakooja -elokuvasta.
Roman Polanskia vastaan on esitetty useita raiskaussyytöksiä. Hänet on myös tuomittu 13-vuotiaan raiskauksesta Yhdysvalloissa 1970-luvulla. Hän karkasi maasta ennen tuomiota.
Elokuvaohjaaja ei itse osallistunut gaalaan. Hän kertoi aikaisemmin pelkäävänsä oman turvallisuutensa puolesta.
Ennen gaalaa mielenosoittajat kokoontuivat tapahtumapaikan ulkopuolelle ja huusivat iskulauseita kuten "Polanski lukkojen taakse".
Polanskin elokuvan nimeäminen ehdolle synnytti paljon kritiikkiä Ranskassa. Cesar-palkintoa jakavan akatemian hallitus erosi tehtävästään vain kaksi viikkoa ennen gaalaa.