Alankomaiden yleisradioyhtiö sanoo olevansa päätöksestä järkyttynyt.
Euroviisufinaaliin edennyt Alankomaiden Joost Klein ei kilpaile illan finaalissa. Asiasta kertoo Euroopan yleisradiounioni EBU.
EBU kertoo tiedotteessaan, että tuotantotiimiin kuuluva nainen on tehnyt valituksen Kleinin käytöksestä tämän torstaisen semifinaaliesiintymisen jälkeen. Ruotsin poliisi on tutkinut asiaa, ja EBU katsoo, ettei Kleinin osallistuminen olisi soveliasta oikeudellisen prosessin vuoksi. Klein ei esiintynyt myöskään perjantain kenraaliharjoituksissa.
Alankomaiden yleisradioyhtiö Avrotros sanoo olevansa päätöksestä järkyttynyt ja pitävänsä päätöstä suhteettomana.
Mediatietojen perusteella Kleinilla olisi ollut jonkinlainen fyysinen kiista televisiotuotannossa työskentelevän kuvaajan kanssa.
Poliisin edustaja kertoo uutistoimisto TT:lle, että yhtä miestä epäillään laittomasta uhkauksesta, jonka epäillään tapahtuneen Malmön areenalla ja jossa on asianomistajana Euroviisuissa työskentelevä henkilö. TT:n mukaan tutkintaa on tehty nopeutetussa tahdissa ja asia siirtyy syyttäjälle. Poliisin edustaja kertoo, että syyttäjän päätöksessä saattaa kestää useita viikkoja.
EBU sanoo tiedotteessa haluavansa selventää, että toisin kuin sosiaalisessa mediassa on spekuloitu ja joissakin medioissa kirjoitettu, välikohtauksessa ei ollut osallisena muita viisuesiintyjiä tai delegaatioihin kuuluvia.
EBU painottaa, että tapahtumassa on nollatoleranssi sopimattomalle käytökselle ja että unioni on sitoutunut tarjoamaan kilpailussa työskenteleville turvallisen työympäristön. Tästä syystä se katsoo Kleinin käytöksen työntekijää kohtaan rikkoneen kilpailun sääntöjä.
Illan finaalissa Ruotsin Malmössä kilpailee nyt 25 kappaletta.
Otsikoissa aiemminkin
Klein nousi otsikoihin aiemmin, kun hän torstai-illan semifinaalin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa protestoi Israelin osallistumista laulukilpailuun. Israelin viisuosallistumiseen on kohdistunut kovaa vastustusta maan Gazassa käymän sodan vuoksi.
Poliisitutkinta ei liity kiistaan Israelin osallistumisen sallimisesta.
Lehdistötilaisuudessa Israelin edustajalta Eden Golanilta kysyttiin, onko hän ajatellut, että osallistumalla Euroviisuihin hän vaarantaa muiden edustajien ja yleisön turvallisuuden. Tilaisuutta juontanut ruotsalaistoimittaja sanoi, ettei kysymykseen ole pakko vastata.
– Miksi ei? Klein huusi väliin.
Tiedotustilaisuudessa myös Kleinilta kysyttiin, uskooko hän oman kappaleensa voivan yhdistää ihmisiä musiikin avulla, kuten Euroviisujen slogan kuuluu. Pohdittuaan vastaustaan Klein totesi, että hänen mielestään tämä olisi hyvä kysymys EBU:lle.
EBU on perustellut Israelin osallistumisen sallimista muun muassa sillä, että kilpailu on epäpoliittinen. Venäjän osallistumisen kisaan EBU kielsi vuonna 2022 sen jälkeen kun maa aloitti suurhyökkäyksen Ukrainaan.