Yhdysvalloissa Alaskalle kuuluvalla Saint Paulin saarella etsitään yhtä rottaa, uutisoi The Guardian.
Kesällä tehty rottahavainto käynnisti The Guardianin mukaan suuret etsinnät saarella. Saarelle asennettiin kameroita, viritettiin ansoja ja ”kammattiin” ruohoalueita läpi. Jyrsijästä ei näkynyt jälkeäkään, mutta etsinnät jatkuvat yhä.
Etsintöjen mittakaava saattaa kuulostaa liioitellulta, mutta Saint Paulin saaren monimuotoinen luonto, lintupopulaatio sekä ekosysteemi ovat viranomaisten mukaan vaarassa tuhoutua, jos vieraslajit, kuten rotat, pääsevät saarelle laivojen mukana.
– Olemme nähneet vastaavaa muillakin saarilla ympäri maailmaa. Uhkaa ei oteta koskaan kevyesti, toteaa saaren ekosysteemin suojeluviraston johtaja Lauren Divine The Guardianille.
Saari on myös pyytänyt Yhdysvalloilta lupaa, jotta sinne tuotaisiin koira etsimään rottaa. Koirat ovat niin ikään kiellettyjä saarella.
Alaskan villieläinyhdistys on kehottanut kaikkia saarella asuvia olemaan valppaina rotan takia.
Saarella on viimeksi todistetusti nähty rotta vuonna 2019.