Aleksi todisti Töölön kivisadetta olohuoneesta: "Kuin paine olisi poksauttanut korkin pois"

Iltapäivällä Laakson sairaalan työmaan räjähdyksessä lentäneet irtokivet tekivät vahinkoa kolmelle autolle Helsingin Töölössä. Aleksi todisti tilannetta äärimmäisen läheltä.

Aleksi Tiira oli tekemässä kotonaan rauhassa etätöitä Mannerheimintien läheisyydessä, kun ikkunasta kuului erikoinen ääni.

– Ikkuna on suoraan Laakson sairaalan rakennustyömaalle päin, sieltä kuului kova räjähdysääni. Siellähän räjäytellään jatkuvasti, mutta tämä oli erilainen ääni kuin yleensä, Tiira kertoo.

– Kuulosti siltä, kuin pullossa olisi liian kova paine ja paine poksauttaisi korkin pois.

Samassa Tiira kurkisti ikkunasta ja todisti hurjaa näkyä. Kivet lensivät kaaressa kohti vieressä sijaitsevaa Stenbäckin katua.

– Näin, kun kivet lensi yhdestä räjähdyspisteestä tänne päin. Erityisesti yksi iso kivi, joka putosi näiden autojen päälle.

Tiiran mukaan kiviä oli paljon. Osa niistä oli nyrkin kokoisia, osa pään kokoisia. Hänellä kävi mielessä, että jotain pahempaa on tapahtunut.

– Kun hahmotin, että kiviä ei lennä suoraan omaan ikkunaan päin, tulin katsomaan kadulle, että mitä ylipäätään on tapahtunut.

Kuuntele Aleksi Tiiran koko haastattelu yläpuolelta.

Räjähdyksessä loukkaantui kaksi työntekijää ja kiviä sinkoili työmaan ulkopuolelle.

Laakson yhteissairaalan allianssin projektipäällikkö Ossi Inkilä kertoo MTV Uutisille, että loukkaantuneet eivät tämän hetken tiedon mukaan ole saaneet vakavia vammoja.

Katso video: Tämä jättimurikka päätyi Toyotan etupenkille – poliisi ei saanut hievahtamaankaan

 

Lue myös:

    Uusimmat