Alkoholin myynti laski elokuussa – myös koko vuoden myynti pienentynyt

2:01img
MTV Uutiset kertoi kesällä alkoholiveron alennuksesta Virossa.
Julkaistu 13.11.2019 14:10

MTV UUTISET – STT

Alkoholin myynti laski elokuussa 7,5 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Muutos käy ilmi sosiaali- ja terveysalan valvontavirasto Valviran tuoreista tilastoista.

Myös tammi-elokuun alkoholimyynti Suomessa laski viimevuotisesta. Alkoholin myynti vähittäiskaupassa ja anniskelussa väheni yhteensä 2 prosenttia vuoden kahdella ensimmäisellä kolmanneksella.

Tämä vuonna on hiipunut erityisesti viinien myynti, joka on laskenut liki kymmeneksen. Oluen myynti on sekin vähentynyt hieman. Sen sijaan väkevämpien juomien eli tislatun alkoholin menekki kasvoi tammi-elokuussa runsaat 7 prosenttia. Kaupaksi kävivät etenkin maustetut viinat ja katkerot.

Vähittäiskaupan alalla on arvioitu, että Viron päätös laskea alkoholiveroja noin 20 prosentilla kasvattaa alkoholin matkustajatuontia Virosta.

Lue myös: THL: Alkoholi kallistunut 2,6 prosenttia – nelosoluen vapauttaminen on lisännyt kulutusta vai hieman

Tuoreimmat aiheesta

Alkoholi