Alkon myynti laski vuoden takaisesta

AOP Alko myymälä
Alkon heinäkuun litramyynti laski 7,6 prosenttia verrattuna viime vuoden heinäkuuhun, yhtiö kertoo.Mikko Lieri / All Over Press
Julkaistu 14.08.2024 09:38

MTV UUTISET – STT

Alkon arvion mukaan lain muutos vähentää sen myyntiä myös tulevina kuukausina.

Alkon heinäkuun litramyynti laski 7,6 prosenttia verrattuna viime vuoden heinäkuuhun, yhtiö kertoo.

Esimerkiksi viinien myynti litroissa mitattuna laski vertailujaksolla reilut kahdeksan prosenttia, kuten myös väkevien myynti. Alkoholittomien juominen myynti nousi kuusi prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Panimotuotteiden, kuten oluen ja juomasekoituksien, myynti väheni kaksi prosenttia.

Lue myös: Alkoholijuomien myynti päivittäistavarakaupassa laski uusista tuotteista huolimatta

Tammi-heinäkuun myynti taas laski kokonaisuudessaan kuusi prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan.

Alkon mukaan kesäkuussa voimaan tullut uusi alkoholilaki on vaikuttanut kesä- ja heinäkuun myyntiin odotetusti.

– Vielä on liian aikaista arvioida muutoksen kokonaisvaikutusta laajemmin, mutta Alkon arvion mukaan muutos vähentää 12 ensimmäisen kuukauden aikana sen myyntilitroja 6–11 prosenttia, Alko kertoo tiedotteessa.

Uusi alkoholilaki toi kesäkuussa ruokakauppoihin enintään kahdeksanprosenttiset käymisteitse valmistetut juomat, kuten viinit ja vahvat oluet.

Lue myös: Hallituksen esitys alkoholilain muutoksista saanut kaksijakoisen vastaanoton – "Suuri riski, että uudistus kasvattaa alkoholin kokonaiskulutusta"

Tuoreimmat aiheesta

Alkoholi