Alkoholijuomien myynti jatkaa laskuaan – vahvempien vapautus ei lisännyt kulutusta

Alkoholijuomien myynnin arvo laski, vaikka vahvemmat alkoholijuomat tuotiin kauppoihin kesäkuun alkupuolella, kertoo Päivittäistavarakauppa ry tiedotteessaan.

Alkoholin myyntiä tilastoivien toimijoiden luvut osoittavat, että suomalaisten alkoholinkulutus vähenee. 

– Nyt onkin hyvä hetki ottaa alkoholijuomien kotiinkuljetusta koskeva alkoholilain uudistuksen seuraava askel, Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Tuula Loikkanen kertoo.

Korkeintaan kahdeksan prosentin vahvuiset käymisteitse valmistetut alkoholijuomat vapautettiin myytäväksi ruokakaupoissa kesäkuun alussa. Alkoholilain muutoksen vaikutuksista saadaan tarkempaa tietoa kuitenkin vasta heinä-syyskuun tilastosta. Vertailua hankaloittaa myös pääsiäisen ajoittuminen eri vuosineljänneksiin tänä ja viime vuonna. 

Toisella vuosineljänneksellä alkoholijuomien myynti päivittäistavarakaupassa kuitenkin väheni siitä huolimatta, että myyntiin tuli uusia tuoteryhmiä. Alkoholijuomien myynnin arvo laski vuodentakaisesta 2,5 prosenttia.

– Vuosi 2023 näyttäisi olleen välivuosi alkoholittomien ja vähäalkoholisten oluiden myynnin kasvussa, ja nyt on palattu vuoden 2022 vauhtiin. Suomalaiset ovat selvästi ottaneet tämän tuoteryhmän juomat omakseen, Loikkanen vahvistaa.

Lue myös:

    Uusimmat