Alkot kiinni kahdeksi tunniksi perjantaina

Alkoholiveron nosto ja alkuvuoden epävarmat talousnäkymät haittasivat Alkon myyntiä viime vuonna.
Julkaistu 16.09.2015 15:26

MTV UUTISET - STT

Suurin osa Suomen Alkoista sulkee perjantaina ovensa kahdeksi tunniksi.

Palvelualojen ammattiliitto Pam on ohjeistanut työntekijöitään keskeyttämään työt kello 11:n ja 13:n välillä.  

Pam on kehottanut myös päivittäistavarakaupan työntekijöitä osallistumaan ammattijärjestöjen mielenilmaukseen. SOK:n ja Keskon edustajat kertovat Helsingin Sanomille, että myymälät pyritään pitämään auki tarvittaessa esimiesvoimin.

Keskon mukaan mahdollisesta yksittäisten kauppojen sulkemisesta ei ole vielä tietoa.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa