Alman Telanteelle sakot työsyrjinnästä

Toimitusjohtaja Kai Telanne kertoi Alma Median 2010 tuloksesta Helsingissä, 16. helmikuuta 2011.
Toimitusjohtaja Kai Telanne kiisti väitteet työsyrjinnästä.Lehtikuva
Julkaistu 28.01.2013 09:13(Päivitetty 28.01.2013 11:57)

Helsingin hovioikeus on tuominnut Alma Median toimitusjohtajan Kai Telanteen sakkoihin työsyrjinnästä.

Hovioikeuden mukaan Telanne irtisanoi Johanna Korhosen Lapin Kansan päätoimittajan paikalta tämän seksuaalisen suuntautumisen vuoksi syksyllä 2008.

Hovioikeus määräsi Telanteen maksamaan 15 päiväsakkoa.

Aiemmin käräjäoikeus hylkäsi syytteen, koska sen mukaan Korhosen sukupuolista suuntautumista ei voinut pitää potkujen syynä.

Telanne harkitsee valittamista

Telanne kertoo Alma Median tiedotteessa, ettei pidä hovioikeuden tuomiota oikeana.

– Korhosen johtajasopimusta ei purettu hänen väittämillään perusteilla. Perehdyn nyt huolella päätöksen perusteluihin ja harkitsen hakevani valituslupaa korkeimmalta oikeudelta, Telanne kirjoittaa.

Johanna Korhonen puolestaan kertoo olevansa hyvin iloinen siitä, että oikeuslaitos soveltaa syrjintälainsäädäntöä.

Hän pitää työsyrjintäänsä liittyvää päätöstä merkittävänä ja katsoo sen auttavan myös muita.

Korhonen ihmettelee kuitenkin oikeuden näkemystä siitä, että hänen olisi pitänyt kertoa työnantajalle puolisonsa poliittisesta toiminnasta. Hän katsoo sen olevan yksityisyyden piirissä oleva asia.

Luottamus säilyy

Alma Median hallitus kertoo pörssitiedotteessaan, että Telanne nauttii yhä sen luottamusta.

Hallitus kirjoittaa harkinneensa asiaa kokonaisvaltaisesti sen jälkeen, kun hovioikeuden tuomio julistettiin aamulla.

(MTV3 - STT)

Tuoreimmat aiheesta

Rikos