Alppihiihtotähti Ulrike Maier menehtyi traagisesti 25 vuotta sitten – 4-vuotias tytär todisti onnettomuutta tv-kuvan välityksellä: "En halua, että äiti vuotaa verta"
Alppihiihdon kaksinkertainen maailmanmestari ja kolminkertainen MM-mitalisti Ulrike Maier menehtyi traagisessa onnettomuudessa vuoden 1994 tammikuussa kisatussa Garmisch-Partenkirchenin syöksykisassa. Tavallisesti äitinsä mukana kisoissa kiertänyt 4-vuotias tytär Melanie todisti onnettomuutta tv-kuvan välityksellä.
Ruotsin tuolloinen maajoukkuevalmentaja Jarl Svanberg näki itävaltalaisen onnettomuuden vain 20 metrin päästä.
– Hän meni olkapää edellä kivenkovaan alustaan. Se oli kuin raivokas niskan retkahdusvamma. Olin nopeasti paikalla ja näin, että kaikki ei ollut todellakaan hyvin. Hän oli tajuton, Svanberg kertoo Expressenille.
Valmentajat olivat laskeneet aiemmin radan läpi ilman suurempia huomioita.
Niskansa murtanut Maier lennätettiin läheiseen sairaalaan, jossa todettiin pikaisesti, että hänen elämänsä ei ollut enää pelastettavissa.
Maier laski vuonna 1989 Super-G:n maailmanmestaruuteen. Hän oli tuolloin raskaana ja odotti Melanie-tytärtään.
– Sain tietää muutamia päiviä ennen kisaa, että olin raskaana. Kysyin itseltäni, että tulisiko minun kilpailla. Mietin asiaa kauan ja päätin kilpailla, Maier kertoi tuolloin.
Puoli vuotta myöhemmin Melanie syntyi. Maier oli miettinyt jo uransa päätöstä, mutta päätti kuitenkin jatkaa. Vuonna 1991 kotikisoissa Saalbachissa Maier voitti MM-kultaa ja -hopeaa. Melanie tapasi leikkiä maalialueella kanssakilpailijoiden kanssa.
– Se on minulle hyvä, että tyttäreni on paikalla. Voin hyvin, kun hän on täällä ja voin paremmin keskittyä laskemiseen kuin ajatukseen, että hän on kaukana kotona poissa luotani, Maier sanoi silloin.
Melanie ei ollut kuitenkaan paikalla kohtalokkaan onnettomuuden aikana. Perhe oli katsomassa kisaa kotona, kun he näkivät Maierin kaatumisen.
– En halua, että äiti vuotaa verta, 4-vuotias Melanie sanoi isälleen Hubert Schweighoferille onnettomuuden jälkeen.
Schweighofer haastoi kisajärjestäjät oikeuteen puutteellisten turvatoimien vuoksi.
– Olen todella vihainen FIS:ille (kansainvälinen hiihtoliitto). Asiantuntijat ovat tehneet neljän vuoden ajan töitä turvallisuuden takaamiseksi ja tämä osoittaa, että mikään ei ole parantunut, Schweighofer sanoi onnettomuuden jälkeen.
Tytär Melanielle perustettiin 400 000 euron rahasto. Maierin oli tarkoitus mennä naimisiin Schweighoferin kanssa saman vuoden syksynä, mutta sen sijaan hänet haudattiin saman kirkon hautuumaalle. Schweighofer jätti kylän taakseen, mutta on sittemmin muuttanut takaisin. Tytär Melanie on tehnyt töitä aikuisiällä hotelli- ja ravintola-alalla.
Uusimmat
-
06:53
Outo saaga ohi: Jani Hakanpäälle NHL-sopimus
-
06:50
Meidän remppa -sarjan Niko Roschier on paitsi remonttiasiantuntija, myös purjehtija: "Olen kilpaillut aktiivisesti 15 vuotta"
-
06:40
Kutkuttava huomio Toyotan ratkaisusta – asiantuntija povaa MM-ralliin huimaa suomalaisnäkymää: "Voisi jopa vaikuttaa siltä"
-
06:38
Yagi-taifuuni on surmannut noin 200 ihmistä Vietnamissa
-
06:34
Millaista unta näit viime yönä? Tietokirjailija kertoo, miten unia voi tulkita
-
06:33
WSJ: Länsi painostaa Ukrainaa hankkimaan B-suunnitelman sotaan
-
06:17
Tällainen on syksyn sato
-
06:02
Pian yhä harvempi vanhus voi ostaa palveluita kotiinsa – omaiset voivat joutua koviin ratkaisuihin
-
05:54
Pelätyn suomalaiskiekkoilijan terveys romahti – puoliso kertoo kaiken muuttaneesta hetkestä kaupan kassalla
-
05:45
Yle-rahoitukseen isoja käänteitä tänään
-
05:39
Kommentti: Ohjauskorkojen laskua pidetään nyt varmana – tältä tilanne näyttää asuntovelalliselle
-
05:36
Vaikeaksi ennakoitu työmarkkinakierros alkaa
-
05:19
Leskimiehen treffit venyivät viikoksi ja maksoivat yli 50 000 euroa – "Herroilla oli erinomaiset puhelahjat"
-
05:15
Perun ex-presidentti Alberto Fujimori on kuollut – tuomittiin aikoinaan rikoksista ihmisyyttä vastaan
-
04:59
Israel iski gazalaiskouluun – kuusi YK:n työntekijää kuoli
-
23:36
Israelin iskut Länsirannalle ja Gazaan tappaneet useita
-
22:49
Fitness-vaikuttaja rikkoi sääntöjä – kuoli
-
22:47
Nokian KrP voitti Super cupin
-
22:22
Suomelle kuonoon – päivän vahvalla lopetuksella saattaa kuitenkin olla vielä arvoa
-
22:09
Inarissa useita suuria maastopaloja – pelastuslaitos: Todennäköisesti ihmisten aiheuttamia
-
Lataa lisää