Pahasti lauantaina kaatuneen ja helikopterilla sairaalahoitoon kiidätetyn norjalaistähden Aleksander Aamodt Kilden onnettomuus Wengenin syöksymäessä on kirvoittanut tiukkaa arvostelua muilta laskijoilta. Kritiikin kohteena on ennen kaikkea laskijoita haastava kilpailuohjelma.
– Toivon, että tämä on viimeinen kerta, ei enää koskaan kolmea kisaa putkeen, Marco Odermatt tuhahti tv-kameroiden läheisyydessä istuessaan kisajohtajan tuolilla syöksymäen maalialueella.
Ennen Odermattin kommenttia Wengenin tuhatpäinen yleisö oli hiljentynyt lähes täysin nähtyään norjalaislaskija Aleksander Aamodt Kilden täysivauhtisen kaatumisen ja ajautumisen suoja-aitaan. Pahasti itseään satuttanut mutta tajuissaan ollut Kilde vietiin sairaalahoitoon helikopterilla.
Kisan voittanut Odermatt selvitti huudahdustaan tarkemmin Viaplayn haastattelussa kilpailun päätyttyä.
– Tämä on koko kauden vaativin mäki. Emme tarvitse kolmea kilpailua täällä. Laskijoiden turvallisuuden ja terveyden on mentävä edelle. Toivon, että emme näe enää paljoa kaatumisia, Odermatt totesi.
Äärimmäisen haastavana tunnettu Wengenin syöksykilpailu kilpailtiin tänä vuonna kahdesti, sillä Sveitsin alpeilla sijaitseva rata toimi aiemmin tällä kaudella perutun Beaver Creekin kilpailun paikkaajana. Torstain ja lauantain syöksykisojen välissä kilpailtiin vielä syöksyä aavistuksen teknisemmässä vauhtilajissa super-G:ssä.
Perjantain super-G:ssä sattui niin ikään onnettomuus: Alexis Pinturault’n polvi meni pahasti rikki kaatumisessa, mikä päätti samalla ranskalaisen kauden.
Lauantaina haastateltujen syöksytähtien mukaan kilpailuaikataulu haastaa urheilijoita fyysisesti äärimmilleen.
– On vaikea olla iloinen tämän kisan jälkeen. Hieman ristiriitaiset tuntemukset Alexisin ja Aleksanderin tapausten jälkeen. Tämä on kolmas kisa putkeen – minusta se on liikaa fyysisesti. Se on liian haastavaa, etenkin tänään, toiseksi tullut ranskalaislaskija Cyprien Sarrazin totesi.
– Hän (Kilde) on koko porukan vahvin kaveri ja kaatui juuri ennen maaliviivaa. Se ei ole hyvä, eikä normaalia, Sarrazin jatkoi.
Odermattin ja Sarrazinin linjalla oli myös italialainen Dominik Paris, joka laski kolmanneksi lauantaina.
– Wengen on pisin rata. Se vaatii paljon energiaa, ja päivät ovat pitkiä. Emme saa aikaa levätä, Paris suomi.
Uutta tietoa Kilden vammoista
Sunnuntaiaamuna Norjan hiihtoliitto kertoi uutta tietoa Kilden saamista vammoista. Kuin ihmeen kaupalla 31-vuotias tähtilaskija säästyi kaikkein vakavimmilta vaurioilta.
– Aleksanderin olkapää on mennyt sijoiltaan ja hän on saanut haavan pohkeeseensa. Hänellä ei ole murtumia, mutta hän on saanut ruhjeita. Kilde on hyvissä käsissä sairaalassa Bernissä, Norjan alppimaajoukkueen lääkäri Marc Jacob Strauss kertoi NRK:n mukaan.