Tulevaisuudessa asuminen muuttuu entistä älykkäämmäksi.
Kaupallinen yhteistyö: Suomen Asuntomessut
Kuka soittaa hätäkeskukseen olohuoneessa syttyneestä tulipalosta, kun et ole kotona? Parhaimmillaan älykoti tekeekin asumisesta turvallisempaa, huolettomampaa ja taloudellisempaa. Älykäs koti voi lisäksi ilmoittaa vanhemmille, kun lapsi saapuu tai lähtee kodista, sekä sammuttaa kodin valoja ja koneita käytön mukaan.
Vaikka kotoa ei vielä löytyisi varsinaisia älykotiomaisuuksia, löytyy monesta taloudesta vähintään pari älylaitetta, kuten älypuhelimia tai tabletteja. Jo pelkästään näihin laitteisiin on helppoa kytkeä vaikkapa älykkäitä valaisimia, liikesensoreita ja automaattisesti tiedon hätäkeskukseen välittäviä turvalaitteita.
Yksi yleisimmistä kodin älylaitteista ovat turvajärjestelmät, jotka valvovat kotia ja välittävät tietoa automaattisesti hätäkeskukseen.
– Turvajärjestelmät ovat monen asukkaan ensikosketus älykotiin. Ne sisältävät eri laitteita ja sensoreita, ovi- ja ikkunatunnistimia, jotka reagoivat rikkoutumiseen ja liikeisiin kovalla äänellä. Ideana on, että kaikki toimivat saumattomasti yhteen ja viestivät hätäkeskukseen ja vaikka naapurille tarvittaessa, sanoo Telian liiketoiminnan kehityspäällikkö Kimmo Ahvenlampi.
Toinen yleinen älyominaisuus on valaistus, joka elää mukana asukkaidensa arjessa: valot kytkeytyvät päälle ja pois liikesensoreilla, oppivat asukkaidensa päivärytmin ja säätävät valaistuksen määrää päivänvalon mukaan. Värilämpötilan muutoksilla voidaan puolestaan luoda erilaisia tunnelmia.
– Olen kuullut hauskan esimerkiksi pariskunnasta, joka osti sohvan. Kodin valaistuksessa sohva ei näyttänytkään lopulta hyvältä, mutta valaistuksen värilämpötilaa muuttamalla se saatiin näyttämään hyvältä. Huonekaluliikkeessä värilämpötila oli vain niin erilainen kuin kotona.
Älykodin hinta jo kohtuullisella tasolla
Kodin älylaitteet voidaan karkeasti jakaa esi- ja jälkiasennettuihin. Esiasennetut älyominaisuudet koskevat erityisesti uudiskohteita. Jälkiasennetut ominaisuudet puolestaan asennetaan valmiisiin kohteisiin, ja niitä voidaan asentaa lähes millaiseen kotiin tahansa.
Jos kodista ei löydy vielä mitään ”älykästä”, mutta haaveissa siintää älykoti, alkuun pääsee jo muutamalla sadalla eurolla.
– Kodin älylaitteiden hinnat alkavat olla jo kohtuullisen järkevällä tasolla, sanoo Ahvenlampi.
Esimeriksi 500 eurolla saisi kotiin jo jälkiasennettuna muutaman älyvalaisimen, muutaman liikesensorin, älypistokkeita, jotka mahdollistavat laitteen etäohjauksen, sekä automaattisesti hälyttävän palovaroitinjärjestelmän. Kun budjetin kymmenkertaistaa, saa kotiin jo lukuisia älykkäitä ominaisuuksia.
– 5 000 euroa on jo hyvin paljon rahaa. Uudiskohteissa se ei niin tunnu, koska se menee asuntolainan marginaaliin, mutta tämä summa riittää jo hyvin pitkälle, Ahvenlampi toteaa.
Kaikkien 500 eurolla saatavien laitteiden lisäksi 5 000 eurolla joukkoon voisi lisätä myös kodin älykkäät lämmitys- ja viilennysjärjestelmät, jotka säätävät lämpötilan asukkaiden kotona olon mukaisesti. Lämmitys voi esimerkiksi kytkeytyä päälle vasta asukkaan palatessa kotiin töistä, jolloin kuluissa säästetään päiväsaikaan.
Lisäksi pihalle voitaisiin asentaa automaattinen kastelujärjestelmä, oviin älylukot, ikkunoihin automaattisesti toimivat verhot sekä erilaisia äänellä ohjattavia ominaisuuksia.
– Uskoisin, että lähitulevaisuudessa Suomessa aletaan tuoda tekoälyä mukaan älykoteihin. Lisäksi älykodin toiminta tulee automatisoitumaan entisestään. Koti tulee oppimaan asukkaidensa elämää ja käyttäytymistä entistä enemmän.
– Amerikassa on jo Amazon Echo- ja Google Home -älykaiuttimet, joilla voidaan komentaa kodin älylaitteita. Puheella ohjaaminen on kuitenkin ihmisille luonteva tapa kommunikoida, joten se tulee yleistymään myös Suomessa.