Opetushallitus muistuttaa, että laki kieltää älylasien käytön oppitunneila.
Opetushallitus nostaa esiin, että vuoden 2025 perusopetuslain muutoksen yhteydessä annetut ohjeet ovat edelleen voimassa.
OPH tarkentaa ohejistustaan älylasien käytöstä oppintunneilla.
Älylasit ovat silmälaseja tai aurinkolaseja, joihin on integroitu älyteknologiaa ja joilla voi esimerkiksi ottaa valokuvia tai tallentaa videoita muiden huomaamatta.
Älylasien myynti ja suosio on kasvanut Suomessa nopeasti.
MTV:n haastattelema Synsamin valikoimapäällikkö Jani Nyman kertoo, että älylasien myynti on ollut heillä kasvussa.
Lue myös: Huomaamaton kamera herättää huolta – testasimme, kuinka helposti älylaseilla voi salakuvata
Perusopetuslaki kieltää mobiililaitteiden kuten puhelinten tai älykellojen käytön oppitunneilla ja tämä pitää sisällään myös älylasit.
– Suosittelemme lisäksi, että koulut kieltäisivät järjestyssäännöissään oppilaan omien älylasien käytön kokonaan myös ruokailun, välituntien ja siirtymien aikaan ja muuna opetuksettomana aikana. Näin toimimalla luodaan turvallista opiskeluympäristöä ja suojellaan oppilaiden ja koulun henkilökunnan yksityisyyttä, toteaa yksikön päällikkö, juristi Laura Francke .

