Amnesty vaatii Yhdysvalloilta selvitystä poliisiväkivallasta

h_51525801
Yhdysvalloissa on järjestetty useita mielenosoituksia poliisiväkivallan vuoksi. Yksi eniten huomiota herättänyt tapaus oli, kun poliisi ampui aseettoman Michael Brownin. "Älä ammu, lepää rauhassa Michael Brown." -lukee näissä kylteissä.EPA
Julkaistu 18.06.2015 15:00

MTV UUTISET

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International vaatii Yhdysvaltoja selvittämään, kuinka monta ihmistä kuolee vuosittain sen lainvalvontaviranomaisten, kuten poliisin, käsissä.  

Tuoreessa raportissaan Amnesty arvioi kuolleiden määräksi 400–1000 vuodessa. Virallisia tilastoja kokonaistilanteesta ei ole.  

Amnesty vaatii Yhdysvaltoja myös tilastoimaan muun muassa uhrien rodun, sukupuolen, iän ja seksuaalisen suuntautumisen. Järjestön mukaan vuosina 1999–2013 poliisin käsissä kuolleista mustia oli yli neljännes, vaikka koko väestöstä heidän osuutensa on noin 13 prosenttia.

Amnesty huomauttaa, että monissa Yhdysvaltain osavaltioissa viranomaisten voimankäyttöä koskeva lainsäädäntö on lepsua tai sitä ei ole.

Järjestö vaatii kansallista komissiota selvittämään poliisien koulutusta, toimintaa ja valvontaa.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat