Amerikkalainen silmälääkäri löysi potilaan silmästä jotain, mitä hänellä ei ollut koskaan aikaisemmin tullut vastaan.
Kaliforniassa työskentelevän silmälääkäri Katerina Kurteevan vastaanotolle saapui nainen, joka kertoi, että hänellä on jotain silmässään, mitä hän ei saa itse pois, kirjoittaa Insider.
Hieman yli 70-vuotias potilas kertoi Kurteevalle käyttävänsä päivittäin piilolinssejä.
Nainen ei ollut käynyt silmälääkärillä kahteen vuoteen ja kertoi näkönsä olevan hieman utuinen, mutta kipu oli se, mikä häntä häiritsi eniten.
Kurteeva epäili syyksi palaa rikkoutuneesta piilolinssistä, nirhamaa sarveiskalvossa, tulehdusta, silmäripseä tai meikin jäämiä, mutta todellisuus selvisi vasta kattavan tutkimuksen aikana.
Lue myös: Näin näppärästi piilolinssit saa pois silmistä käsiä käyttämättä – kokeile itse!
Tutkimuksessa paljastui valtava möykky piilolinssejä
Kurteeva puudutti silmän pinnan tutkimuksen aluksi tarkastellakseen, onko pinnassa naarmuja tai vieraita esineitä. Kun sarveiskalvossa ei näkynyt mitään tavallisesta poikkeavaa, lääkäri veti käsin ala- ja yläluomia syrjään, nähdäkseen olisiko siellä mitään. Kurteeva kertoo, että luomet ovat ikään kuin pieni taskuja, joihin jää toisinaan asioita jumiin.
Luomienkaan alta ei löytynyt kuin hieman limaa, jonka Kurteeva oletti olevan vain luonnollinen reaktio ärsytykseen.
Seuraavaksi Kurteeva otti avukseen instrumentin, joka pitää kummatkin luomet avoimena, jolloin lääkäri pystyy helpommin tarkastelemaan koko silmää.
– Kun pyysin häntä katsomaan alas, näin muutaman piilolinssin reunat toisiinsa tarttuneina. Vetäessäni niitä pois, ajattelin näkeväni niitä vielä enemmänkin ja pyysin assistenttiani hakemaan puhelimeni ja kuvaamaan niiden poiston, Kurteeva kertoo.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Kurteeva pyysi potilasta katsomaan jälleen alaspäin, jolloin hän näki valtavan, tummanliilan möykyn toisiinsa juuttuneita piilolinssejä, joka näytti melkeinpä toiselta pupillilta.
Kurteeva alkoi irrottaa linssejä hellästi vanupuikon avulla.
– Ne tulivat ulos ketjussa, valuen hänen luomeaan pitkin alas. Piilolinssejä oli paljon – ajattelin, että tämä voisi olla Guinnessin maailmanennätys -hetkeni. Lähes 20 vuotena lääkärinä en ollut ikinä nähnyt mitään vastaavaa, Kurteeva kertoo.
Lue myös: Yksi tapa suojaisi silmiä ruutuajan haitoilta, mutta yllätkö suosituksiin? Likinäöllä vakaviakin seurauksia
Poisto-operaatiosta tuli viraalihitti
Kurteevan potilaskaan ei ollut uskoa silmäkivun todellista syytä.
Suurimman linssimöykyn jälkeen potilaan silmästä kaivettiin varovasti vielä muutamia yksittäisiä linssejä. Silmä myös huuhdeltiin ja siitä poistettiin sinne kertynyttä limaa.
Potilas lähetettiin kotiin tulehdusta ehkäisevien silmätippojen kanssa ja jo heti operaation jälkeen nainen kertoi voivansa paljon paremmin.
– Laskin 23 piilolinssiä. Osa oli keltaisia ja osa vaalean sinisiä, sillä vaikka piilolinssien normaali väri on vaaleansininen, osa oli värjääntynyt keltaiseksi käyttämäni tutkimusnesteen takia, Kurteeva selittää.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Kurteeva julkaisi videon poisto-operaatiosta ja siitä tuli välitön viraalihitti. Naisen mukaan silmälääkärit Etelä-Amerikassa, Meksikossa ja Euroopassa käyttävät nyt videota opettaakseen ihmisille, miksi piilolinssien ottaminen pois päivän päätteeksi on niin tärkeää.
– Nämä ovat kevyitä, hauraita linssejä, eikä niitä saa käyttää yli 24 tuntia, Kurteeva muistuttaa.
Lue myös: Nainen sekoitti silmätipat ja kynsiliiman toisiinsa – kohtalokas virhe maksoi melkein näön
Potilaalla kävi onni
Kurteevan mukaan potilas oli todella onnekas, sillä hän olisi todella voinut myös menettää näkönsä tai vähintäänkin naarmuttaa sarveiskalvoaan tai saada silmätulehduksen.
– Anelin, ettei hän enää käyttäisi piilolinssejä ja antaisi silmilleen tauon, mutta hän alkoi käyttää niitä taas saman tien. Näin hänet kuukausi tutkimuksen jälkeen ja hän voi todella hyvin ja näki selkeämmin, Kurteeva kertoo.
Kurteeva ei voi olla täysin varma, miten potilas unohti poistaa nämä kaikki piilolinssit. Yhtenä syynä on todennäköisesti se, että nainen oli käyttänyt piilolinssejä 30 vuoden ajan.
– Kun henkilö käyttää piilolinssejä pitkän aikaa, se voi aiheuttaa sarveiskalvon hermopäätteiden herkistymistä. Hän ei olisi näin ollen tuntenut 23 piilolinssiä niin terävästi, Kurteeva pohtii.
Vaikka tälle potilaalle kävikin lopulta hyvin, lopputulos olisi voinut olla myös hyvin erilainen.
Lue myös: Muista tämä halloween-asua viimeistellessäsi: Värikkäiden piilolinssien käytön seuraukset voivat olla ikävät!
Lue myös: Miksi silmä nykii? Vältä näitä tekijöitä, jos kärsit usein elohiirestä
Katso myös: Tomin hammaslääkärikäynti päättyi sairaalaan – henkäisi poranterän keuhkoihinsa
1:36
Lähde: Insider