Angelina Jolien ja Brad Pittin sotkuinen avioero poikii ongelmia edelleen.
Hollywoodin entisen unelmapari Angelina Jolien ja Brad Pittin taistelu ex-pariskunnan ökyviinitilasta jatkuu yhä.
Pitt haastoi Jolien oikeuteen tämän myytyä puolet parin viinitilasta, Chateau Miravalista 67 miljoonalla dollarilla lokakuussa 2021.
Lue myös: Angelina Jolie pukeutui Vivienne-tyttärensä kanssa yhteensopiviin asuihin punaisella matolla – näyttelijä voitti ensimmäisen Tony Awards -palkintonsa
Pitt väitti myynnin olevan vastoin heidän suullista sopimustaan. Jolien mukaan hän oli kieltäytynyt antamasta ostaa Jolieta ulos yrityksestä, koska hän ei halunnut allekirjoittaa Pittin pyytämää salassapitosopimusta.
Nyt Jolien asianajaja kertoo Jolien tahtovan ex-miehensä ”lopettavan taistelun” luopumalla nostamastaan kanteesta Jolieta vastaan.
Lakisotku on ajautunut viime aikoina yhä syvemmälle; Jolie on pyytänyt Pittiä paljastamaan kolmannen osapuolen yhteydenotot, joita Pittillä oli ollut heidän avioeroonsa johtaneen vuoden 2016 lentomatkan jälkeen.
Pittin asianajajat vastasivat vaatimukseen kutsumalla sitä tunkeilevaksi ja sensaationhakuiseksi kalastukseksi, ja yrittivät saada tuomaria hylkäämään pyynnön.
– Emme ole ollenkaan yllättyneitä siitä, että herra Pitt pelkää luovuttaa näitä tosiasioita osoittavia asiakirjoja, Jolien asianajajat kommentoivat pyynnön hylkäämistä koskevia yrityksiä.
– Vaikka Angelina jälleen pyytää herra Pittiä lopettamaan taistelut ja vihdoin laittamaan heidän perheensä selkeälle tielle kohti paranemista, ellei herra Pitt peruuta kanteitaan, Angelinalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hankkia tarvittavat todisteet todistaakseen hänen väitteensä vääriksi", Jolien asianajaja kommentoi.
Lue myös: Angelina Jolien ja Brad Pittin tytär Vivienne tiputti nimestään isänsä sukunimen pois
Jolien mukaan lentomatkan tapahtumat etenivät seuraavasti
Pitt, Jolie ja parin kuusi lasta lensivät yksityislentokoneellaan Ranskasta kotiinsa Los Angelesiin 15. syyskuuta vuonna 2016.
Jolien mukaan Pitt oli kuristanut yhtä parin lapsista, ja lyönyt toista kasvoihin lentomatkan aikana. Näyttelijä kertoi ex-miehensä myös tarranneen hänen päästään kiinni ja heiluttaneen Jolieta rankasti. Pitt oli myös kaatanut olutta ja viiniä Jolien ja lasten päälle.
Jolien mukaan tapahtumat traumatisoivat häntä ja heidän lapsiaan vahvasti. Jolie haki avioeroa miehestään lentomatkaa seuraavana päivänä.
Pitt on avautunut alkoholiongelmastaan julkisesti vuonna 2017. Pitt kertoi tuolloin lopettaneensa juomisen kokonaan.
Lähde: People