Angry Birds -yhtiö Rovion tulos kasvoi loppuvuonna – koronapandemia on vaikuttanut uusien pelien kehitykseen

1:49img
Peliyhtiö Rovion tulos putosi vuoden 2019 loppuvuodesta lähes nollaan. Peliyhtiö Rovio tähtäsi jo uusien pelien julkaisemiseen.
Julkaistu 19.02.2021 11:02

MTV UUTISET - STT

Angry Birds -hahmoista tunnetun peliyhtiö Rovion oikaistu liikevoitto kasvoi 7,5 miljoonaan euroon loka-joulukuussa. Vuosi sitten tulos oli vastaavalla ajanjaksolla 0,2 miljoonaa euroa.

Koko viime vuoden oikaistu liikevoitto kasvoi 47,2 miljoonaan euroon toissa vuoden 18,3 miljoonasta eurosta.

Rovion liikevaihto laski viimeisellä neljänneksellä 68,5 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 71,6 miljoonasta eurosta.

Rovion uusimman pelin Small Town Murdersin kasvattamista jatkettiin, ja pelin bruttomyynti saavutti 3,8 miljoonaa euroa viimeisellä vuosineljänneksellä. Vuositasolla bruttomyynti ylsi 15 miljoonaan euroon.

Rovion toimitusjohtajana vuoden alussa aloittanut Alexandre Pelletier-Normand totesi tulostiedotteessa, että yhtiön vuosi päättyi vakaaseen pelien myyntiin, hyvään kannattavuuteen ja vahvaan kassavirtaan.

Yhtiö arvioi, että mobiilipelimarkkinat jatkavat kasvuaan tänä vuonna. 

– Koronapandemia kiihdyttää muutoksia kuluttajien käyttäytymisessä ja markkinatrendeissä. Näillä on tärkeä vaikutus sekä nykypelien operaatioon että uusien pelien kehitykseen. Nämä asiat yhdistettynä muihin alan muutoksiin, kuten Applen tietosuojakäytäntöön, lisäävät lyhyen ajan epävarmuutta, toimitusjohtaja arvioi.

Rovion hallitus esittää maaliskuussa pidettävälle yhtiökokoukselle, että osinkoa jaetaan 0,12 euroa osaketta kohden.

Tuoreimmat aiheesta

Liiketulos