Moni pitää Anna Bisiä, 30, riitapukarina, koska hän hakeutuu somessa keskusteluihin miesten kanssa, jotka avoimesti vihaavat naisia.
Vuonna 2022 Anna Bisi raiskattiin.
Poliisi tutki Annan tapausta rikosnimikkeellä pakottaminen seksuaaliseen tekoon. Esitutkinta päättyi maaliskuussa 2024 ja tapaus siirtyi syyttäjälle syyteharkintaan.
Anna kutsuu tekoa raiskaukseksi, sillä katsoo teon täyttävän alkuvuodesta 2023 voimaan astuneen lain raiskauksen tunnusmerkit.
– Se oli muutamassa sekunnissa pahinta väkivaltaa ja naisvihaa, mitä olen koskaan kokenut.
Anna on kertonut raiskauskokemuksestaan MTV Uutisille jo vuonna 2023. Aihe on hänelle edelleen ajankohtainen, sillä siihen liittyvä prosessi on vieläkin kesken.
Nyt hän kertoo, miten raiskaus ja siihen liittyvä poliisin tutkinta teki hänestä naisten puolustajan sosiaalisessa mediassa.
Asian ytimessä.doc: Vihan vastarinta
Vuonna 2022 Anna Bisi kertoi poliisille, että hänet on raiskattu. Keskusteluissa poliisin kanssa hän koki tulleensa vähätellyksi. Sama tuomio odotti sosiaalisessa mediassa.
Kolme vuotta tapahtuman jälkeen Anna odottaa edelleen asian etenemistä ja taistelee etenkin sosiaalisessa mediassa rehottavaa naisvihaa vastaan. Hän ei kuitenkaan ole vastarinnassaan yksin.18:28
Voit katsoa dokumentin maksuttomilla MTV Katsomo -tunnuksilla.
"Tutkintaan liittyy asiatonta viivästystä"
Poliisi kuuli Annaa ensimmäisen kerran vasta noin yhdeksän kuukautta rikosilmoituksen tekemisen jälkeen.
Annan kokemuksen mukaan viranomaiset tuntuvat ajattelevan rikostapahtumien kertaamisen olevan jollain tavalla arkipäiväinen asia rikoksen uhrille.
– Mulle on soitettu poliisista keskellä päivää sunnuntaina ja pyydetty toistamaan tapahtumat yksityiskohtaisesti. Absurdia, että kokemusteni ajatellaan olevan asia, josta tuosta noin vaan kerron.
Anna ymmärtää, että poliisin kuuluu tietää, mitä on tapahtunut ja suorittaa tutkinta. Hänen mielestään toimintatavoissa kuitenkin unohdetaan pahimmillaan inhimillisyys.
– Rikosprosessissa ei oteta tosissaan sitä, että haluan tämän olevan ohi. En pyytänyt tätä.
Valtioneuvoston selvityksestä käy ilmi, että Suomessa rikosoikeusprosessit seksuaalirikoksissa ovat pitkiä.
Vuonna 2021 raiskausrikosten käsittely kesti keskimäärin 312 päivää, kun taas kaikkien rikoslakirikosten käsittelyaika oli keskimäärin 160 päivää.
Yli 800 päivää tietämättömyyttä
Anna kokee, että seksuaalirikosprosessien hitaus on yhteydessä naisvihamieliseen kulttuuriin.
– Tuntuu siltä, että siinä pilkataan minua. Ikään kuin ajateltaisiin minun haluavan pilata miehen maineen ja kostaa.
– Viimeksi, kun laskin, rikosilmoituksen tekemisestä oli kulunut reilut 800 päivää, ja edelleen olen tietämätön siitä, eteneekö asia vai ei.
Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen mukaan laillisuusvalvonnassa onkin havaittu, että naisiin kohdistuvan väkivallan ja lähisuhdeväkivallan tunnistamiseen ja käsittelyyn rikosprosessissa liittyy useita ongelmia.
Puumalaisen mukaan oikeusprosessin epäonnistumisena on pidettävä myös sitä, jos se johtaa rikoksen uhrin uudelleen uhriutumiseen (double victimization).
– Henkilö joutuu ensin rikoksen uhriksi, jonka jälkeen itse rikosprosessi ja esimerkiksi sen kohtuuton kesto tekevät asianomistajasta rikosprosessinkin uhrin, Puumalainen huomautti tammikuussa 2025 tekemässään julkisessa kannanotossaan.
Naista ei uskota, naista syyllistetään
Vain muutamia viikkoja tapahtuneesta Anna kertoi somessa joutuneensa raiskauksen uhriksi.
– Ajattelin, että some tavoittaa lähimmät kaverini ja auttaisi minua hyväksymään tapahtuneen vaikutukset itseeni.
– Tarkoitukseni ei ollut jatkaa aiheesta sen pidempään, kunnes sitten kuitenkin jatkoin. En pystynyt laittamaan someen jotain kivaa ja mukavaa, koska olin niin vihainen.
Kokemuksen käsittely somessa on sittemmin johtanut Annan tekemään sisältöjä myös muista naisvihan muodoista, joita Suomessa esiintyy.
Tämä on saanut etenkin miehet osoittamaan naisvihan todeksi viesteillään ja kommenteillaan.
– Olen saanut argumentteja, että uhrit ovat vain naisia, jotka katuvat seksin harrastamista jonkun kanssa. Erotan kyllä katumuksen tunteen siitä, kun minua oikeasti pelottaa joku ihminen ja hänen tekonsa kehoani kohtaan.
Eräässä kuvassa Annalla oli päällään takki ja läpinäkyvät sukkahousut.
– Joku kommentoi, ettei ihmettele raiskausta, kun hänkin luuli aluksi, ettei minulla ole housuja jalassa.
Haluat vain huomiota. Sä liioittelet. Onko sulla jotain todisteita? Näin miehet ovat kyseenalaistaneet somessa Annan kokemuksia.
– Se on hassua ja traagista, koska jos kerron somessa kokeneeni surullisen menetyksen, harvoin kukaan mies tulee kysymään todisteita tapahtuneesta.
– Tällaiset kommentit paljastavat, että raiskausmyytit ovat tosi vahvasti valloillaan. Ne kumpuavat naisvihasta ja sysäävät vastuun miesten tekemästä väkivallasta naisille.
Lue myös: "Kun mies surmaa naisen, on taustalla aina naisvihaa" – näin naisviha heikentää Suomen turvallisuutta ja taloutta
Naisia puolustava nainen = riitapukari?
Omien kokemustensa, naisilta saamansa palautteen ja psykiatrisen sairaanhoitajan työssä kuulemiensa kohtaloiden vuoksi Anna on alkanut aktiivisesti taistelemaan naisvihaa vastaan myös muualla kuin omilla sometileillään.
Jos hän törmää Tiktokissa, Instagramissa tai Facebookissa naisvihamielisiin päivityksiin, hän menee poikkeuksetta kommentoimaan sitä.
– Laitan asiallista palautetta, jossa kerron, miten kyseisen miehen käytös somessa vaikuttaa naisiin ja että kyseessä on naisviha. Mulla on periaate: havaitse naisvihaa, puutu siihen.
Siksi moni ajattelee Annan olevan riitapukari, joka hakeutuu konflikteihin.
– Jännä, ettei asiaa nähdä niin päin, että nämä miehet ovat riidanhaluisia ja aggressiivisia. Minä vain kerron, miltä se naisena tuntuu.
Naiset puhuvat, miehet nousevat vastarintaan
Naisviha tuli laajempaan keskusteluun Me Too -liikkeen myötä. Samalla, kun naiset rupesivat pitämään aiheesta ääntä, alkoivat myös vastaäänet voimistumaan.
– Asiat eivät muutu hetkessä. Koska meillä on edelleen naisvihamielinen kulttuuri, ovat Andrew Taten kaltaiset hahmot päässeet ääneen. Moni mies on löytänyt heistä samaistumista ja voimaantumista, Anna huokaa.
Silti Anna uskoo, että hänen ja muiden naisten teoilla on merkitystä.
– Jotenkin naisvihamielinen kulttuuri on syntynyt ja jotenkin se pitää myös tuhota.
Anna ajattelee, että jokainen tekee valinnan, miten suhtautuu yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Myös vaikeneminen ja hyväksyntä on valintaa.
– Jos myös he, jotka kommentoivat, etteivät ota kantaa, ottaisivat kantaa, muuttuisi kulttuuri pikkuhiljaa. Se ei tarkoita, että ei-raiskaaja mies olisi vastuussa siitä, mitä joku toinen tekee, mutta hän on vastuussa siitä, miten suhtautuu ja puuttuu naisvihaan.
Anna muistuttaa, että naisviha on niin arkipäiväistä Suomessa, että se voi jäädä helposti myös huomaamatta.
Sen lievimpiä muotoja ovat seksistiset vitsit ja asenteet, perään huutelu ja seksuaalisen häirinnän vähättely sekä kaikkien näiden hiljainen hyväksyminen; se, ettei tilanteisiin puutu.
Vakavampia ilmenemismuotoja ovat seksuaalinen häirintä, painostaminen seksiin, dick picit eli pyytämättä lähetetyt peniskuvat ja uhrien syyllistäminen.
Kaikista vakavimmat muodot ovat parisuhdeväkivalta, seksuaalinen väkivalta, raiskaus ja naisen tappaminen tai murhaaminen.
– Olen saanut somessa positiivista, lämmittävää, traagista ja monia tunteita herättävää palautetta, joka kertoo minulle suoraan, että vaikuttamista täytyy tehdä.
– Täytyy pitää yllä yhteisöllisyyttä ja toivoa siitä, että meidän tekemisillämme on väliä.