Artisti Anna Puu vieraili 16. elokuuta Viiden jälkeen -ohjelmassa.
Artisti Anna Puun ura alkoi viitisentoista vuotta sitten Idols-lauluohjelmasta. Tänä vuonna Puulla on vielä kaksi keikkaa edessä ja parisen kymmentä takana.
– On aina välillä sellainen olo, että leipäännynkö tähän hommaan. Tämä kesä oli minulle selkeä hurmiollinen kesä keikkailun osalta, Puu kertoi Viiden jälkeen -ohjelmassa 16. elokuuta.
Puu on toiminut myös tuomarina ja valmentajana The Voice of Finland -ohjelmassa kuuden vuoden ajan. Nyt hän on kuitenkin jättänyt pestin taakseen. Puu on halunnut opettaa suojateilleen erityisesti kaksi asiaa.
– Toivon mukaan ainakin itseluottamusta ja heittäytymiskykyä. Sitä, että ne asiat, mitä sisällä on, niin uskaltaa tuoda ne ulos. Tässä ammatissa mitään vakavaa ei tapahdu, vaikka mokaat, Puu kertoi.
Tämän vuoden helmikuussa Puu julkaisi Instagramissa kuvan itsestään vartalonmyötäisessä haalarissa. Kuva herätti ihmisissä raskauskommentointia.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
– En loukkaantunut yhdestäkään kommentista, eiväthän onnittelut ole loukkaava asia. Olisi ihanaa, jos uskaltaisimme pukeutua sillä tavalla, mistä tulee itselle hyvä fiilis. Ettei tarvitsisi ajatella, voinko laittaa tällaisen vaatteen päälle, Puu kertoi.
Voit katsoa Anna Puun haastattelun kokonaisuudessaan alta.
17:36