Kolme Suomen tunnetuimpiin lukeutuvaa laulajaa löi hynttyyt yhteen ja alkoi tehdä kantrimusiikin sekä isojen pop-melodioiden inspiroimaa uutta musiikkia.
Anna Puun, Erin Anttilan ja Ida Paulin muodostaman Rodeo-yhtyeen ensimmäinen single Ensimmäinen rodeo julkaistiin hiljattain.
– Teimme biisiä hahmosta, jolla on ollut ryppyjä rakkaudesta ja jota ei ole kohdeltu niin kivasti. Sitten mietimme, miten saisimme käännettyä tämän biisin vähän kuin, ei nyt voitoksi, mutta niin, että tapahtunutta ei jäädä nyyhkyttelemään. Sitten tuli laini "tää ei oo mun ensimmäinen rodeo", Ida Paul kertoo.
– Siitä syntyi niin hyvä biisi, että halusimme julkaista sen ensimmäisenä singlenä.
Lue myös: Muusikot Anna Puu, Erin ja Ida Paul perustivat bändin – tällainen on Rodeo
Tuosta kappaleesta yhtye sai nimensä. Rodeo-sanaa voi pitää myös metaforana elämälle.
– Se on ylä- ja alamäkiä sekä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, Ida Paul kuvailee.
– Pitää yrittää vain pysyä kyydissä, Anna Puu jatkaa.
Lue lisää: Anna Puun historiasta paljastuu sukulaisromanssi – oikeus julisti kuolemantuomion
Rodeo sai alkunsa Anttilan ja Puun kantrifaniudesta sekä molempien haaveesta tehdä kantrilevy. Kun kaksikko pohti kolmatta jäsentä yhtyeeseen, Anttila ehdotti Ida Paulia.
– Pop, kantri ja pop-kantri on meidän kaikkien mieltymyksissä. Se sitten tulee aika luontaisesti, Puu sanoo.
– Se kuuluu kaikkien kolmen tuotannossa jo aika selkeästi. Siksi varmaan olemmekin lyöttäytyneet yhteen. Mutta viedään se nyt askel pidemmälle. Vähän härskimmin, Anttila jatkaa.
Lue lisäksi: Laulaja Eriniltä painavaa asiaa nykynuorista ja mielenterveydestä
Sekä Anna Puu että Erin Anttila ovat käyneet vuosien saatossa laulamassa helsinkiläisravintoloissa järjestetyissä kantri-illoissa.
– Minulla kantrimusiikki on tullut elämääni toisen kotimaani kautta vahvasti. Olen puoliksi amerikkalainen. En edes muista tarkkaan milloin olen löytänyt kantrin, Ida Paul kertoo.
– Mutta muistan, kun olin tosi pieni, ensimmäiset iPodit olivat kuuminta teknologiaa. Varastin aina isäni iPodin ja kuuntelin sieltä Dolly Partonia, Johnny Cashia ja The Chicksiä.
"Voi tulla karvas pettymys"
Kantrimusiikin suosio on kasvanut kansainvälisesti muun muassa maailman suurimman poptähden Taylor Swiftin sekä viime keväänä kantrilevyn yllättäen julkaisseen Beyoncén voimin.
Suomessa Rodeo-yhtyeen nimi voi sekoittua vuonna 2020 ensisinglensä julkaisseeseen Lidian eka rodeo -nimiseen kantriduoon.
Kantrimusiikin saralla on viime vuosina voinut törmätä myös muun muassa Lili ja Luna -duoon sekä kolmen sisaruksen muodostamaan, englanniksi laulavaan Iron Country Sistersiin.
Lue myös: Laulaja Erin törmää usein yllättäen Nylon Beat -muistoihin – tämän neuvon hän antaisi nuorelle itselleen: "Emme olisi varmaan käyttäytyneet niin"
Rodeon musiikissa painotus on yhtyeen jäsenten mukaan popissa.
– Jos odottaa sellaista oikein superpuritaanista kantrimusalevyä, siitä voi tulla karvas pettymys, Anna Puu naurahtaa.
Lue lisää: Ida Paul valmistui huippuyliopisto Harvardista: "Valmistuneena helppo hymyillä"
Rodeo nousee lavalle maaliskuussa järjestettävässä musiikkialan Emma-gaalassa. Yhtyeen tulevan levyn julkaisua juhlitaan puolestaan kahtena iltana Helsingin Tavastia-klubilla.
Toinen illoista on tätä artikkelia kirjoitettaessa loppuunmyyty.
– Rodeo on kyyti, jolla on alku ja loppu. Me teemme nyt yhden albumin ja sen albumin sykliin kuuluvat keikat. Jos haluaa nähdä meidät livenä, se kannattaa tehdä nyt, Ida Paul toteaa.