Anton Levtchin taikurimainen temppu huipensi Tapparan erityisen illan – "Tossa tilanteessa voi vähän kokeilla"

Tappara tekee 0-4 maalin 1:15
Anton Levtchin huima lirutus sinetöi Tapparan voiton.

Christian Heljanko pelasi kauden seitsemännen nollapelinsä, kun Tappara haki 4-0-vierasvoiton TPS:stä Anton Levtchin ja Taylor Matsonin kahdella maalilla.

Tappara iski maalinsa kahdessa ryppäässä.

Ensin Levtchi ja Matson osuivat toisessa erässä 29 sekunnin välein. Levtchin maaliin upean esityön teki Petri Kontiola, joka vapautti joukkueensa kultakypärän maalintekoon omasta päädystä lähteneellä pystysyötöllä.

Kontiola on kevään korvalla äitynyt mainioon tehovireeseen. 39-vuotias keskushyökkääjä seilaa seitsemän ottelun pisteputkessa, jonka aikana on tehnyt tehot 0+11.

Toinen maalirypäs nähtiin aivan ottelun lopussa. Ensin Matson löi ajassa 58.13 lukemiksi 3-0 TPS:n pelatessa ilman maalivahtia. Vajaata minuuttia myöhemmin Levtchi esitteli taituruuttaan. Läpiajoon karannut hyökkääjä hassutti TPS-vahti Filip Lidbergin upealla harhautuksella kiekon liruessa maaliin.

Hyökkääjätähti suhtautui temppuunsa maltillisesti.

– Pääsin läpiajoon ja kiekko karkasi. Mikäs siinä, Levtchi veisteli ottelun jälkeisessä haastattelussa.

Tossa tilanteessa voi vähän kokeilla erilaisia kikkoja läpiajossa. 

Voit katsoa maalin pääkuvan paikalla olevalta videolta. 

Tapparan voiton teki erityiseksi se, että Tampereelta oli saapunut Turkuun yli 2 000 joukkueen kannattajaa. 

Kiitollinen saa olla, että saa pelata tällaisia pelejä ja Tapparassa vielä. Hieno joukkue ja hienot kannattajat, Levtchi sanoi.

Tulee pieni ekstra vielä tohon, kun tietää, että noin paljon lähtee porukkaa tänne Tampereelta. Unohtumaton ilta, onneksi voitettiin se.

Voit katsoa Tapparan pelaajien ja kannattajien hienon hetken ottelun jälkeen alla olevalta videolta. 

Tappara palkitsi huiman vieraskatsomon – yli 2 000 tamperelaiskannattajaa juhli voittoa 1:11

Tappara nousi voitollaan 114 pisteeseen ja ainakin väliaikaisesti sarjakärkeen ohi Ilveksen, joka pelaa lauantaina KalPaa vastaan. TPS:lle tappio oli karvas. Sijalla yhdeksän oleva joukkue käy kiivasta kamppailua viimeisistä pudotuspelipaikoista Sportin, KooKoon ja Ässien kanssa. 

Lue myös:

    Uusimmat