Antonio Flores ja Pekka Haavisto saapuivat Tanssii Tähtien Kanssa -lähetykseen sunnuntaina 24. syyskuuta. Pariskunta paljasti, mikä asia pitää heidän parisuhteensa virkeänä.
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) ja parturi-kampaamoalan yrittäjä Antonio Flores saapuivat yhdessä Tanssii Tähtien Kanssa -lähetyksen yleisöön 24. syyskuuta. Pariskunta kertoi, että molemmilla on ollut paljon omiin töihin liittyviä työkiireitä ja yhteinen aika on ollut viime aikoina hieman kortilla.
– Minä olen tässä syksyllä keskittynyt dj-keikkoihin. Se oli kyllä ihan vahinko. Minut pyydettiin soittamaan mielimusiikkiani ja joku toinen kuuli sen ja pyysi sitten seuraavaan paikkaan. Ja nyt minulla on ollut pari-kolme keikkaa syksyllä ja jostain syystä ihmiset pitävät 60- ja 70-luvun suomalaisista iskelmistä, Haavisto kertoo.
Lue lisää: Pekka Haavisto MTV:lle rasismikohusta: Sukupolvia rakennettua Suomi-kuvaa ei voi vetää vessasta nyt alas muutamassa viikossa
Flores on puolestaan uurastanut uuden kampaamoliikkeensä parissa.
– Se on ollut nyt pari viikkoa remontissa ja olen ollut itse paikan päällä ihan koko ajan ja tullut kotiin vasta myöhään kotiin. Olemme nähneet nyt aika vähän, Flores kertoo.
Pekka Haavisto valmistautuu myös presidenttikisaan ja kiertää erityisesti arkena Suomea.
– Aina kun tulen kotiin, niin huomaan, että Antonio on ollut pitkiä päivä tämän parturi-kampaamon perustamisessa. Molemmilla on siis omia projekteja, mutta kyllä me aina iltaisin ja viikonloppuisin ehdimme sitten taas jutellakin, Haavisto kertoo.
Haavisto ja Flores ovat olleet yhdessä yli 25 vuotta. Mikä on heidän pitkän parisuhteensa salaisuus?
– Luulen, että se on samanlainen huumorintaju. Me nauretaan samanlaisille asioille, Haavisto kertoo ja saa Floresilta komppaavan katseen.