Entinen kansanedustaja Ano Turtiainen on syrjäytetty perustamansa Valta kuuluu kansalle -puolueen johdosta.
Puolue kertoo tiedotteessaan, että puolue järjesti viime lauantaina ylimääräisen puoluekokouksen. Siinä puolueelle valittiin uusi väliaikainen hallitus. Uusi hallitus on määrä vlaita kesän puoluekokouksessa.
– Puolue sanoutuu irti Ano Turtiaisen yksin omalla nimellään tekemistä laittomista toimista puolueen nimen takana. Samoin hänen henkilökohtaisista Venäjä – yhteyksistään, jotka eivät edusta puolueen linjaa tai arvoja. Uusi hallitus selvittää viranomaisten kanssa puutteelliset viranomaisilmoitukset mm. VTV: kanssa. Lisäksi uusi hallitus päättää mahdollisten rikosilmoitusten tekemisestä, mikäli näkee tämän aiheelliseksi, lehdistötiedotteessa todetaan.
– Voidaan nyt todeta lainvoimaisen ylimääräisen puoluekokouksen jälkeen, että valta on nimensä mukaisesti palautettu kansalle, puolueen tuore puheenjohtaja Antti Asikainen kertoo tiedotteessa.
Lue myös: Puolueet ovat laiminlyöneet rahoituksistaan raportointia – yksi puolue ei ole toimittanut lainkaan vaadittavia asiakirjoja
Uutista korjattu kello 13.09: Ano Turtiaisen nimi korjattu.