Puoluerahoituksesta on raportoitu puutteellisesti myös vuonna 2023, kertoi Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) tiistaina.
VTV:n valvontakierroksen aikana puolueet, niiden lähiyhdistykset ja puolueyhdistykset lisäsivät puuttuvia tietoja ja korjasivat rahoitusilmoituksiaan.
Kaikkiaan päivityksiä tehtiin noin 550 000 euron edestä.
Osa puolueista ja yhdistyksistä ei ollut ilmoittanut kaikkea ulkopuolisilta tahoilta saamaansa tukea.
– Havaitsimme myös suorituksia, joita oli luultu tavanomaiseksi järjestötoiminnaksi tai läpikulkueriksi ja joista ei ollut tehty ilmoituksia, VTV:n valvontapäällikkö Jonna Carlson sanoo tiedotteessa.
Rekisteristä myös puuttui puoluelain mukaisia asiakirjoja, kuten tilinpäätöksiä, tilintarkastuskertomuksia ja puoluetuen tilityksiä.
Yksi puolue, Valta kuuluu kansalle, ei ollut tehnyt vieläkään ilmoitusta rahoituksestaan eikä toimittanut VTV:lle vaadittavia aineistoja.