Apulaisoikeusasiamies: Uudenmaan koronakoordinaatioryhmä ylitti valtuutensa koronatesteihin liittyen

AOP koronatesti koronanäyte koronatestaus 17.56471760
Julkaistu 30.12.2022 16:59

MTV UUTISET - STT

Uudenmaan koronakoordinaatioryhmä ylitti toimivaltansa, kun se antoi velvoittaviksi muotoiltuja ohjeita koronavirustestin kriteereistä. Näin katsoo apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin torstaina antamassaan päätöksessä.

Koronakoordinaatioryhmä päätti syyskuussa 2021 rajoittaa koronatestausta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjauksen perusteella. Ryhmä linjasi, että koronatestiä ei pääsääntöisesti tarvita lievästi oireilevilta henkilöiltä, jos henkilö on täysin rokotettu tai hän on sairastanut varmennetun koronainfektion edeltävien kuuden kuukauden aikana.

Muutos ei koskenut esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastyössä olevia työntekijöitä, ikääntyneiden hoiva- ja hoitoyksiköitä tai vakavaoireisen koronainfektion riskiryhmään kuuluvia henkilöitä.

Lue myös: Pelätty triplaepidemia on täällä – Husin Eeva Ruotsalainen kertoo, mikä kaataa suomalaisia vuoteeseen ja mitä seuraavaksi tapahtuu

Kantelussa vedottiin ryhmän toimivallan puutteeseen

Julkisoikeuden yliopistonlehtori Matti Muukkonen teki asiasta kantelun laillisuusvalvojalle. Kantelun mukaan koronakoordinaatioryhmää ei juridisesti ollut koskaan perustettu eikä sillä ollut lakiin perustuvaa toimivaltaa tai asemaa.

Kantelussa Muukkonen arvioi koordinaatioryhmän päätöksen johtavan tilanteeseen, jossa lakisääteinen epidemian torjuntatehtävä ja jäljittäminen kävisi todennäköisesti mahdottomaksi. Hänen mukaansa samalla altistettaisiin rokottamattomat, erityisesti lapset, vakavalle ja osin vielä tuntemattomalle sairaudelle.

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) katsoo apulaisoikeusasiamiehelle antamassaan lausunnossa, että koordinaatioryhmän päätöksessä annetussa ohjeistuksessa on ollut kyse "kokonaisvaltaisesta tarkoituksenmukaisuusharkinnasta". Tämä harkinta koski STM:n mukaan sitä, miten testauskapasiteettia suhteutetaan epidemian ajankohtaiseen tilanteeseen.

Ryhmä toimi vastoin lakia

Apulaisoikeusasiamies Sakslin sanoo päätöksessään, että Uudenmaan koronakoordinaatioryhmällä ei ole lakiin perustuvaa toimivaltaa antaa ohjeita tai tehdä päätöksiä tartuntatautien torjunnan tarkoituksessa. Sakslinin mukaan koordinaatioryhmä toimi vastoin perustuslakia ja tartuntatautilakia, kun se antoi ohjeita koronatestin kriteereistä.

– Ohjeistuksesta olisi tullut selkeästi käydä ilmi, että koordinaatioryhmän päätökset eivät ole oikeudellisesti sitovia päätöksiä vaan toimivaltaisten viranomaisten yhteistyössä syntyneitä konsensusnäkemyksiä, päätöksessä sanotaan.

Päätöksestä uutisoivat aiemmin muun muassa Verkkouutiset ja Demokraatti.

Lue myös: Koronastigma hälveni Kiinassa ja tautiaallon huippu laantui Pekingissä – mutta muuten maassa on vasta pahin edessä

1:11img

Kiinan terveydenhuolto natisee liitoksistaan koronan levitessä – suurlähetystöstä kerrotaan, mistä on eniten pulaa.

Tuoreimmat aiheesta

Koronatesti