Armeijalta kadonnut rynnäkkökivääri löytyi metsästä Kuhmossa

Rynnäkkökivääri katosi yöllä taisteluharjoituksessa Kuhmossa, ja löytyi tänään päivänvalossa katoamispaikalta.
Julkaistu 12.11.2015 16:11
Toimittajan kuva
Sanna Pietiläinen

sanna.pietilainen@mtv.fi

Toissa yönä Kainuun prikaatista kadonnut rynnäkkökivääri on löytynyt tänään katoamispaikalta metsästä.

Kainuun prikaatin esikuntapäällikkö, everstiluutnantti Rainer Peltoniemi kertoo, että rikosta ei ole syytä epäillä.

– Rynnäkkökivääri katosi varusmieheltä normaalissa palvelustehtävässä, eikä tässä ole syytä epäillä ulkopuolisen osallisuutta. Maahan satanut ensilumi teki etsimisestä haasteellisen, mutta sieltä ase lopulta löytyi mihin oli kadonnutkin, sanoo Peltoniemi.

Hänen mukaansa varusmiestä puhutellaan "asiaankuuluvalla tavalla".

– Siitä lähdetään, että kun varusmiehelle ase annetaan, niin siitä pidetään myös huolta.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa