Aron Kiviharju ei jäänyt harmittelemaan yllättävää draft-kohtaloaan – NHL-seurojen suuntaan napakka viesti: "Haluan näyttää"

18-vuotias suomalaislahjakkuus Aron Kiviharju ei jäänyt harmittelemaan putoamistaan NHL-varaustilaisuuden neljännelle kierrokselle.

Jos ennen päättyneen kauden alkua olisi sanottu, että Aron Kiviharju varataan tämän kesän varaustilaisuudessa vasta neljännellä kierroksella, ei kukaan olisi sitä uskonut. Lauantaina tämä kävi kuitenkin toteen, kun Minnesota Wild nappasi suomalaistimantin itselleen tilaisuuden 122. pelaajana.

Kiviharjua pidettiin pitkään päivänselvänä ykköskierroksen varauksena, mutta päättynyt kausi meni puolustajan osalta täysin pipariksi. Kiviharju ehti pelata SM-liigassa vain seitsemän ottelua, kun treeneissä saatu polvivamma veti miehen loppukaudeksi sivuun.

– Lauoin one-timereita harjoitusten jälkeen ja polvilumpioni muljahti pois paikaltaan. Luistimeni jäi jumiin jäähän ja polvilumpio pompahti pois paikoiltaan. Tiesin, että edessä on pitkä kuntoutus, Kiviharju kertoo Minnesotan videolla.

Loukkaantuminen oli Kiviharjulle iso takaisku, sillä päättyneen kauden piti olla Kiviharjulle käynnissä olevan uran tähän mennessä tärkein nimenomaan NHL-varaustilaisuuden vuoksi.

Vaikka polvivamma olikin Kiviharjulle kova pala purtavaksi, tarjosi loukkaantuminen nuorelle miehelle tärkeitä oppeja tulevaisuuteen.

– Se oli iso vastoinkäyminen. Olin 200 päivää pelaamatta jääkiekkoa. Nyt minusta kuitenkin tuntuu, että olen vahvempi henkisesti ja fyysisesti. En malta odottaa ensi kautta, Kiviharju toteaa.

– Elämä on muutakin kuin jääkiekkoa. Jääkiekko on isoin asia minulle, rakastan tätä lajia. Opin paljon erilaisia asioita itsestäni. Jääkiekko on polttoaineeni ja minä olen kuin auto. Kun et saa polttoainetta, sinun on etsittävä uusia tapoja löytää polttoainetta, jotta saan pidettyä autoni käynnissä, Kiviharju jatkaa.

Vielä viikkoja ennen varaustilaisuutta monet NHL-toimittajat povasivat Kiviharjua varattavaksi ensimmäisen ja toisen kierroksen välillä. Monien yllätykseksi Kiviharju joutui odottamaan varaustaan jopa neljännelle kierrokselle asti.

Kiviharju ei kuitenkaan jäänyt itse harmittelemaan asiaa.

– Tavallaan tiesin, ettei minua välttämättä varata ykköskierroksella tai ehkä toisella kierroksellakaan. Sillä ei ole väliä. Jos olet TOP5-varaus, sillä ehkä on pieni ero, mutta olit sitten ykköskierroksen loppupään varaus, toisen kierroksen varaus tai neljännen kierroksen varaus, sillä ei ole väliä ja lähdet tavallaan samalta viivalta kilpailemaan siitä, että kuka tulee pelaamaan tulevaisuudessa NHL:ssä, Kiviharju painottaa.

Kiviharju haluaa todistaa muille NHL-seuroille, että he tekivät suuren virheen, kun jättivät hänet varaamatta.

– Ehdottomasti haluan näyttää. Niin haluan tehdä. Jokainen on täällä todistaakseen, että haluaa olla maailman paras pelaaja, Kiviharju vakuuttaa.

Lue myös:

    Uusimmat