Arto Nybergin suosittu keskusteluohjelma loppuu: "Ei minkäänlaisia etiäisiä tai käytäväpuheita"

1.04193760
Arto Nybergin suosittu keskusteluohjelma päättyy vuodenvaihteessaTomi Natri /All Over Press
Julkaistu 30.10.2024 16:51
Toimittajan kuva

Jari Peltola

jari.peltola@mtv.fi

Suosittu sunnuntai-iltojen keskusteluohjelma loppuu joulukuussa.

Ylen suosittu keskusteluohjelma Arto Nyberg loppuu. Nyberg vahvistaa asian MTV Uutisille. Hänen mukaansa uutinen ohjelman lopettamisesta tuli täytenä yllätyksenä.

– 22. lokakuuta kello 8.00 aamulla kuulin asiasta. Tämä tuli täytenä yllätyksenä. Olimme juuri buukkailemassa ihmisiä tammi-helmikuulle ja ei sitä olisi tehty, jos olisi ollut jonkinlainen aavistus asiasta, Nyberg sanoo.

– Ei minkäänlaisia etiäisiä tai käytäväpuheita, eikä mitään, hän lisää.

Varsinaisia perusteluja Nyberg ei saanut, mutta hänelle korostettiin, että itse ohjelmassa tai hänessä ei ole mitään vikaa.

– Ylen pitää uudistua ja uudistumisen esteenä olen ilmeisesti minä, hän kuitenkin itse päättelee.

Nyberg kertoo, että ohjelman tekemisessä parasta on ollut se, että ruudussa on nähty lukuisia ihmisiä, joita siellä ei ole ennen nähty ja myös vanhoista tutuista on saatu aina jotain uutta irti.

– Myös katsojaluvut ovat olleet mielestäni hyviä, ettei ole tarvinnut hävetä. Olisin varmaan lopettanut ensimmäisenä, jos katsojaluvut olisivat alkaneet näyttää etelän suuntaan.

Tulevaisuuden suunnitelmat ovat Nybergillä toistaiseksi auki.

– Vielä on kahdeksan ohjelmaa jäljellä, joihin pitää keskittyä. Tässä kun on sulatellut ja ihmetellyt, että mikä meni vikaan, niin vielä ei ole suunnitelmaa B, Nyberg naurahtaa.

Viimeinen Arto Nyberg -ohjelma nähdään sunnuntaina 22. joulukuuta.

Nybergin suosittu keskusteluohjelma alkoi vuonna 2004. Ohjelmaa on esitetty 600 jaksoa.

Ylen hankinta, oikeudet ja myynti -osaston päällikkö Tarmo Kiviranta sanoo Ilta-Sanomille, että ohjelman lopettaminen liittyy ohjelmiston uudistamiseen, joka vaikuttaa Ylen ykköskanavan ohjelmarakenteeseen suuresti.

– Mediamaailma muuttuu, ja siinä pitää meidänkin tehdä hieman uusia tuulia, Kivikallio kertoo.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat

Lue myös: Miten käy Ylen suosikkiohjelmien? Näin vastaa toimitusjohtaja Ylä-Anttila

Tuoreimmat aiheesta

Yle