Asekeräilijöillä on lupa keräillä joitakin erittäin vaarallisiksi arvioituja aseita. Vuonna 2014 Suomessa oli 1 545 hyväksyttyä asekeräilijää.
Poliisin tilastojen perusteella asekeräilijät omistavat Suomessa muun muassa kuusi sinkoa, kymmeniä kranaatinheittimiä ja tuhansia sarjatuliaseita.
Luvanvaraista
Asekeräilijäksi ryhtyvän on saatava poliisin hyväksyntä. Normaalin ampuma-aseen hallussapitoon tarvittavien ehtojen, kuten soveltuvan terveydentilan ja käyttäytymisen lisäksi keräilijäksi toivovan on esitettävä viranomaiselle keräilysuunnitelma. Siitä ilmenee, millaisia aseita henkilö aikoo kerätä.
Lisäksi hänen keräilijällä on oltava riittävä tietämys asetekniikasta ja -historiasta, ja poliisin on hyväksyttävä tila, jossa aseita säilytetään.
Syitä asekeräilyyn voi olla monenlaisia. Osaa kiehtoo esimerkiksi aseiden historiallinen merkitys, ja moni kerääkin Suomen historiaan liittyviä aseita.
Suomen asehistoriallisen seuran varapuheenjohtaja Juhani Jokinen kertoo, etteivät Suomen museot riittäisi niin tarkkaan asehistoriallisen tiedon tallentamiseen, kun mihin keräilijöiden avulla on pystytty.
Hänen mukaansa Suomessa on erittäin laadukkaita kokoelmia, joista löytyy paljon harvinaisuuksia. Tämä johtuu siitä, että Suomi on köyhänä maana käyttänyt niitä aseita, joita se on pystynyt hankkimaan. Sotasaalina ja pieninä ostoerinä niitä ollaan saatu monenlaisia.
– Kuolinpesissä on löytynyt asetyyppejä, joiden olemassaolosta ei ole tiedettykään, Jokinen kertoo.
Yli 20-vuotta asekeräilyä harrastanut Jokinen kerää Suomessa käytettyjä pistooleja, joiden tarinan hän tuntee. Esimerkiksi vanha Saksan armeijan Mauser-pistoolin hän on perinyt isoisältään.
Konkreettiset aseet vain osa keräilyä
Joihinkin ihmisiin vetoavat aseet myös tekniikan tuotteina, joiden suunnitteluratkaisuja tutkitaan kiinnostuksella. Aseet ovat suunnitteluaikansa metallityön huipputuotteita, jotka on suunniteltu toimimaan ja kestämään.
– Ihmiset ovat panostaneet tekniset taitonsa ja osaamisensa huippuunsa aseiden valmistamiseksi, valitettavasti. Mauser-pistoolejakin valmistettiin samalla, kun Euroopassa kuoli ihmisiä nälkään, Jokinen toteaa.
Osaa kiehtoo aseiden esteettinen arvo. Koristeellisimmat aseet ovat kuitenkin yleensä niin vanhoja, ettei niitä Suomesta juuri löydä.
Konkreettisen esineiden kerääminen on Jokisen mukaan kuitenkin vain osa harrastusta, sillä merkittävä osuus on tiedon kerääminen. Keräilijät tuntuvatkin monesti tietävän kaiken keräilynsä kohteesta: valmistusmäärä, -paikka, -aika, käyttöpaikat ja jopa omistetun aseen aiemmat haltijat.
Myös nimellä Ukko-Mauser tunnettuja Mauser M1916 -pistooleja valmistettiin ensimmäisen maailmansodan aikana noin 136 000 kappaletta. Suomeen Ukko-Mausereita tuli jääkärien mukana ja saksalaisten aseapuna valkoisten joukoille vuosina 1917 ja 1918. Kuvassa varhaisempi Mauser C96.
EU:n asedirektiivi uhkaa harrastusta
Euroopan unionissa valmistettu asedirektiivi suunnittelee sarjatuliaseiden ja puoliautomaattiaseiden kieltoa. Tämä tietäisi loppua myös monen aseharrastajan kokoelmalle.
– Suomessa keräilijöistä vain harva voi saada toimivan täysautomaattiaseen. Uudistus koskettaisi myös monia reserviläisiä sekä metsästäjiä, sillä monet aseet ovat itselataavia, Jokinen kertoo.
Hän ei kuitenkaan juuri usko direktiivin toteutuvat Suomessa.
– Ei ole onnistuttu kunnolla osoittamaan, mitä uudistuksella saavutetaan. Monien ihmisryhmien koskettamisen lisäksi se on epärealistinen, sillä valtio joutuisi lunastamaan kaikki kielletyt aseet, ja kustannusvaikutus voisi olla jopa satoja miljoonia euroja.
180 000 euron bunkkeri maan alla
Jokinen pitää turhana ihmisten huolta siitä, että keräilijöillä on hallussaan esimerkiksi konetuliaseita ja kranaatinheittimiä.
Ampuma-aselaki 5 luku
43 §: Lupa sarjatuliasetta, sinkoa, kranaatinheitintä, takaaladattavaa tykkiä tai rakenteeltaan ja käyttötarkoitukseltaan vastaavaa ampuma-asetta taikka ohjus- tai raketinheitinjärjestelmää taikka näiden aseiden osaa varten voidaan antaa vain, jos hakijan ilmoittama käyttötarkoitus on näytös, kuvaus tai muu vastaava esitys taikka museossa tai kokoelmassa pitäminen.
Lupa edellä mainittuja ampuma-aseita tai niiden osia varten voidaan erityisestä syystä antaa myös työhön, jossa ase on välttämätön.
45 §: Lupa museossa tai kokoelmassa pitämiseen voidaan antaa vain asekeräilijälle, jolla on Poliisihallituksen hyväksyntä ampuma-aseiden tai aseen osien keräilyyn ja jonka ampuma-aseiden ja aseen osien säilytystilat säilytystilojen sijaintipaikan poliisilaitos on hyväksynyt.
– Asekeräilijät ovat hoitaneet asiansa hyvin ja kaikki toiminta on tehtävä yhteistyössä viranomaisten kanssa, hän vakuuttaa.
Eräskin nyttemmin edesmennyt asekeräilijä rakensi 180 000 eurolla kotitalonsa alle bunkkerin, jossa säilytti laajaa asekokoelmaansa.
Bunkkeriin pääsi vain kellarissa sijatsevien kahden teräsoven kautta ja murtohälytin hälytti suoraan poliisille.
– Harrastajien nimiä ja osoitteita ei mielellään kerrota, ettei turhaan kukaan kuvittele, että tuolta olisi saatavissa jotain, Jokela kertoo.
Erityisesti isommissa aseissa riskit rikolliseen käyttöön ovat hänestä vähäisiä.
Esimerkiksi keräilijöiden omistavat singot ovat Jokisen mukaan pääasiassa 55 S 55 -mallia, joka on suomalainen 1950-luvulla kehitetty kevyt sinko.
– Singot ja kranaatinheittimet ovat niin isoja, ettei niitä raahata minnekään, eikä ammuksiakaan saa mistään. Jos singolla haluaa pahaa tehdä, ase hankitaan laittomana Venäjältä, hän toteaa.
