Naisystävien keskuudessa keskustelun aiheeksi nousee usein seksi. Eräs nainen kertoo pelkäävänsä näitä hetkiä.
– Nyt kun olemme kaikki äitejä, jotka ovat olleet jo jonkin aikaa naimisissa, keskustelu on kääntynyt siihen, kuinka vähän seksiä harrastamme, nainen kertoo Prevention-sivustolla.
Tilanteessa nainen nauraa mukana ja poistuu naistenhuoneeseen tai tilaamaan kahvia. Hän ei nimittäin halua kertoa ihmisille, että on aseksuaali samoin kuin hänen aviomiehensäkin.
– Koska sehän ei heille kuulu. Olemme harrastaneet seksiä, mutta se ei ole sitä, mitä kaipaamme.
– Meidän treffi-iltamme sisältävät Netflix-putkia ja erilliset sängyt, eivätkä romanttiset illatkaan pääty hyvänyönsuukkoon. Mutta emme voisi olla onnellisempia.
"Inhosin suutelemista hänen kanssaan"
Nainen kertoo, että 12-vuotiaana panikoi sitä, kun hänen kaverinsa puhuivat ihastuksistaan. Hän väitti muille, että on rakastunut erääseen poikaan, vaikka ei ollut.
– Katselin teineille tarkoitettuja lehtiä läpi ilman, että tunsin mitään. Sama koski myös poikia koulussa.
Muut tytöt puhuivat, kuinka joku on hyvännäköinen. Nainen puolestaan mietti, olisiko hän mahdollisesti kiinnostunut naisista.
– Perheeni oli erittäin avoin kaikelle, ja vanhemmillani oli homokavereita. Ei se ollut iso juttu. Mutta kun yritin ajatella tyttöä tai naista, en silloinkaan tuntenut mitään.
Lukion ensimmäisellä luokalla naisella oli poikaystävä, koska muillakin oli.
– Tykkäsin hänestä ihmisenä, mutta inhosin suutelemista hänen kanssaan. Muistan edelleen sen inhottavan tunteen. Tiesin, ettei se johdu hänestä. Hän tuoksui hyvältä ja pidin hänestä. Mutta suuteleminen tuntui kaikin puolin väärältä.
Eron jälkeen naisella ei ollut lukiossa parisuhteita, mutta opiskelut, urheileminen ja koulun ulkopuoliset harrastukset pitivät hänet kiireisenä.
Yliopistossa hän pysyi edelleen kiireisenä ja hänellä oli paljon kavereita.
– Oli helppo jättää huomioitta tosiasia, ettei minua viehätä kukaan. Ajattelin, että romanttinen elämäni asettuu paikoilleen, kun valmistun. Sitten kun elämäni vähän rauhoittuu.
Valmistumisen jälkeen nainen huomasi, että poikkeaa muista kavereistaan. Ystävät kävivät treffeillä ja vertailivat kokemuksiaan, mutta hän ei halunnut. Hän uppoutui töihin ja nautti elämästään parikymppisenä.
Kumppanuuden kaipuu – kaikilla muilla oli joku
Kolmekymppisenä asiat muuttuivat. Ihmiset ympärillä alkoivat mennä naimisiin ja saada lapsia.
– Mutta minä olin edelleen neitsyt. Kävin muutamilla uskomattoman kiusallisilla treffeillä, mutta ei sen enempää.
Ennen nainen vietti aikaa viikonloppuisin työkavereidensa kanssa, mutta sitten huomasi, että alkoi viettää viikonloppuja entistä enemmän itsekseen. Kaikilla muilla oli joku.
Terapeutti kysyi naiselta, mitä hän kaipasi siinä, ettei ollut intiimissä suhteessa.
– Kumppanuutta, hän vastasi.
– Terapeuttini kehotti minua etsimään kumppanuutta. Oli vapauttavaa, ettei tarvinnut etsiä parisuhdetta.
Kuorossa hän tapasi tulevan aviomiehensä. Ensin he olivat ystäviä, mutta heistä tuntui siltä, että ovat samalla aaltopituudella.
– Muiden miesten kanssa tunsin aina paineita siitä, että mitä tapahtuu, kun hän haluaa suudella minua. Mutta tämän miehen kanssa en koskaan tuntenut näin.
Kerran he viettivät iltaa kahdestaan miehen asunnossa. He katsoivat elokuvia, ja nainen mietti, että tämä on se ilta, jolloin jotain pitäisi tapahtua.
– Sydämeni hakkasi, mutta kerroin hänelle, että olen aseksuaali.
– Minä olen myös, mies vastasi.
– Nauroimme ja sitten taisimme halata. Tämän jälkeen vain tiesimme, että olemme yhdessä.
Avioliitto ilman seksiä
Seksin harrastaminen ei naisen mukaan ikinä tuntunut heistä oikealta. He lähestyivät sitä lähinnä tieteellisestä näkökulmasta, mutta luovuttivat melko nopeasti.
– Minulle seksi on jotain, jonka voin hyvin jättää väliin, eikä tunnu siltä, että jäisin jostakin paitsi. Sen voi selittää niin, että jotkut ihmiset rakastavat pizzaa. Mutta elääkö henkilö, joka ei ikinä syö pizzaa, huonomman elämän? En usko. Jos he maistavat ja ajattelevat, etteivät pidä siitä, mitä haittaa siitä on?
– Harrastimme seksiä, kun päätimme hankkia lapsen. Mietimme vain, että kunhan saamme homman hoidettua.
Naisen mukaan tämä oli avioliitossa vaikea vaihe. Seksin suunnitteleminen pisti pohtimaan.
– Miten voimme selvitä? Miten voimme olla roolimallina rakkaudesta lapsellemme?
Muutaman kuukauden kuluttua nainen tuli raskaaksi, ja asiat palasivat takaisin paikoilleen.
– Tänä aikana päädyimme nukahtamaan samaan sänkyyn useammin, vaikka meillä on erilliset makuuhuoneet. Pyysin paljon selkähierontaa.
Nyt pariskunnalla on 3-vuotias lapsi, ja he kertovat olevansa rakastuneita.
– Jotkut meidän ystäväpariskunnistamme ajautuivat erilleen, joten olen onnellinen, että meillä on yhteys, joka ei ole riippuvainen seksistä.
Nainen toivoo, että olisi nuorempana tiennyt, että rakkautta ja kumppanuutta voi etsiä omilla ehdoilla. Hän ei ole varma, mitä kertoo tyttärelleen omasta suhteestaan tai nouseeko asia edes esille.
– Mutta tiedän, että en tule olemaan yksi niistä äideistä, jotka kyselevät lapsiltaan viikoittain, kenestä he tykkäävät.
– Olen todiste siitä, että vaikka ei tykkää kenestäkään, se ei tarkoita, etteikö voisi rakastua.
Mitä tehdä, kun ei tee mieli? Katso videolta keskustelua seksuaalisesta haluttomuudesta:
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Lähde: Prevention