Asema-aukion potkusta syytetty: ”Tarkoitus oli häätää hänet pois”

Törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta syytetty Eppu Torniainen kiisti, että tarkoituksena oli vahingoittaa. Hänen mukaansa tarkoitus oli vain häätää paikalle tullut Jimi Karttunen pois.

Oikeussalissa puidaan 10. syyskuuta Helsingin asema-aukiolla tapahtunutta potkua. Torniainen on myöntänyt potkaisseensa vastarintaliikkeen mielenosoitukseen tullutta sivullista, mutta kiistänyt törkeän pahoinpitelyn ja törkeän kuolemantuottamuksen.'


Päävamman saanut Karttunen kuoli kuusi päivää tapahtuman jälkeen.

Syyttäjän mukaan Karttunen olisi sanonut lippurivistön edessä jotain rasistipelleistä. Torniainen näkemys oli erilainen.

Hänen mukaansa Karttunen oli sylkäissyt kahdesti ja kysynyt haluatteko turpaan.

- Tarkoitus oli häätää hänet pois. Ajattelin, että hän ottaa potkusta taka-askeleen tai korkeintaan kaatuu takapuolelleen.

Torniaisen mukaan Karttunen oli sekaisin huumeista tai lääkkeistä. - Yleisen elämänkokemuksen avulla tiedän kuka on kännissä ja kuka huumeissa tai lääkkeissä.

Potkun jälkeen Torniainen kertoi sanoneensa yhdelle lippumiehelle, että hoitakaa hänet kuntoon. Sen jälkeen hän lähti pois.

- Mulla ei ollut mielenkiintoa joutua putkaan.

Julkisuudesta haittaa

Torniaisen asianajaja Hannu Tuomainen kysyi päämieheltään, että mitä asian saamasta julkisuudesta on seurannut elämälle?

- Jo ennen mun vangitsemista nimi ja valokuvat oli lehdissä. Mediajulkisuus on ollut äärimmäistä. On tullut uhkauksia.

Millaisia?

- On tullut suoraan ja kirjoitettu internetiin.

 ”Ei poliittista dialogia”

 Syyttäjä Anja-Riitta Rinkinen halusi tietää kauanko Torniainen on kuulunut vastarintaliikkeeseen.

- Miten se liittyy tähän?

Se liittyy motiivin kautta, syyttäjä vastasi.

- Karttunen uhkaili väkivallalla. Se ei ollut poliittista dialogia.

- Potkaisut eivät liity ideologiaan. Se ei johtunut ideologisista näkemyseroista, vaan väkivallalla uhkailusta.

Torniainen sanoi, että Vastarintaliike on kansallissosialistinen järjestö.

Torniainen kiisti, että olisi ollut paikalla turvaamassa tilannetta. - Annoin ihmisille lehtiä ja katsoin että homma pysyy kasassa. Ilmoitin tapahtuman poliisille, mutta näissä on muitakin järjestäjiä.



Lue myös:

    Uusimmat