Asianajajalta kovaa kritiikkiä Airiston Helmi -oikeudenkäynnissä: "Massiivinen isku oli turha"

4:08img
Video näyttää, millaisella paikalla epäillään tapahtuneen talousrikoksia. Näin syyttäjä ja puolustuksen asianajaja kommentoivat asiaa oikeudenkäynnin yhteydessä.
Julkaistu 04.12.2023 14:02
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Venäläismiljonääri Pavel Melnikovia ja joukkoa muita henkilöitä syytetään järjestäytyneenä rikollisryhmänä tehdyistä talousrikoksista Airiston Helmi -jutussa.

Syyttäjän mukaan kyseessä on rikollisryhmä, joka hyödynsi toiminnassaan tavaroiden Venäjälle viennissä syntyvää arvonnousua, jonka jälkeen vekseleitä hyödyntämällä rahat siirrettiin Venäjän ulkopuolisille tileille.

Syyttäjän mukaan Airiston Helmen toiminnassa on maksettu pimeitä palkkoja ja käytetty Suomeen perustettuja yrityksiä kulisseina laittomille rahavirroille. 

Syyttäjän mukaan toimintaa salattiin lisäksi käyttämällä peitekieltä, hyödyntämällä erityisen tietoturvallisia teknisiä laitteita ja antamalla tarkkoja toimintaohjeita esimerkiksi sille, etteivät ryhmään kuuluneet saaneet olla tekemisissä toisiensa kanssa lentokentillä.

Lue myös: Airiston Helmen rahanpesuepäily päätökseen: Takavarikoidut 3,5 miljoonaa palautetaan

Puolustus: Esitutkinta on poliittisesti motivoitunutta

Melnikovin puolustus kritisoi syyttäjää asiassa kovin sanoin. Oikeuteen toimitetusta vastauksesta ilmenee, että puolustuksen mukaan syytteestä ei ilmene, mitä varsinaista kansainvälistä rikollista toimintaa yritys ja siihen liittyvät henkilöt olisivat harjoittaneet.

– Syyttäjä on kuvaillut syytteessään laajasti ajatuksiaan Airiston Helmen toiminnasta. Nämä väitteet eivät liity syyteasiaan, mutta ne kuvaavat yleisemmin sitä, mistä tässä asiassa on lopulta kysymys – puolisotilaallisesta esitutkintaiskusta oli informoitu Suomen ylintä poliittista johtoa hyvissä ajoin ennen sen toteuttamista ja myös sen aikana. 

– Käynnistetty esitutkinta on ollut käsityksemme mukaan poliittisesti motivoitunutta, Airiston Helmen omistaja Pavel Melnikovin puolustusasianajaja Kai Kotiranta kirjoittaa puolustuksen tiedotteessa.

Puolustus toteaa, että Melnikov huolehti hyvästä tieto- ja muusta turvallisuudesta, koska Venäjällä on totuttu liiketoimintana liittyviin riskeihin. Sen vuoksi esimerkiksi tehokkaan salauksen muistikortit, tietoturvallisten viestintätapojen kokeilut ja ohjeet oikeasta toiminnasta esimerkiksi lentokentillä ovat tarpeen.

Melnikovin asunnolta löydettiin salakuuntelun estämiseen suunniteltu taustakohinalaite jammeri, seinät läpäisevä kuuntelujärjestelmä ja salakuuntelulaitteiden etsintään käytetty laite.

– Suomessa tilanne oli kuitenkin täysin erilainen kuin Venäjällä. Turvallisuuslaitteistot osoittautuivat nopeasti tarpeettomiksi. Ne [turvallisuuslaitteet] varastoitiin Vepontien asuntoon eikä niitä ole koskaan käytetty, puolustus kertoo vastauksessaan.

– Venäjällä ja myös muualla maailmassa erilaiset tietoturvahyökkäykset ja myös fyysiset hyökkäykset ovat mahdollisia. Turvallisuudesta huolehtiminen ei ole osoitus rikollisesta toiminnasta.

Lue myös: Syyttäjä: Airiston Helmen toimintaa pyöritti vuosien ajan järjestäytynyt rikollisryhmä – peitekieli, ankaria sääntöjä ja salanimiä

Erimielisyyttä venäjän kielestä

Puolustus katsoo, että syyttäjä on rakentanut suuren osan syytteistä sen pohjalle, millaista kieltä ja sanastoa yritysryppään toiminnassa on käytetty. 

Puolustus pitää käytettyjä käännöksiä väärinä ja tulkintoja virheellisinä. Erimielisyyttä on muun muassa siitä, mitä tarkoitetaan käytetyillä käsitteillä ”rahan likaaminen”, ”viisaat”, ”legenda” ja ”konttori”.

– Venäjän kieli on ilmaisultaan harvinaisen rikas. Asialle tai esineelle, jolle suomen kielessä on esimerkiksi vain yksi tai kaksi ilmaisua, voi Venäjän kielessä olla kymmeniä erilaisia, osin samanlaisia ja osin erilaisia ilmaisuja. Suomen kieli on ilmaisultaan varsin köyhä kieli, puolustus perustelee.

Lue myös: Syvästi järkyttynyt perhe paljastaa MTV Uutisille: Airiston Helmen poliisiratsia oli kuin suoraan elokuvista, lapsiakin osoitettiin aseella – "Poikamme näkee yhä painajaisia"

Kari uoti airisto lehtikuva

Puolustus kritisoi jo tuoreeltaan poliisin viranomaisiskua ja kysyi, onko sen mittakaava asianmukainen. 

Puolustus: Isku oli voimannäyttöesitys

Puolustuksen ennakkovastauksessa ihmetellään epäilyä siitä, että Paraisilla olleet rakennelmat olisivat olleen vieraan valtion miehityssuunnitelman osa. Se kiistää Melnikovilla olleen mitään tällaisia aikomuksia, eikä esitutkinta sen mukaan tuonut ilmi mitään tällaisia epäilyjä.

Airiston Helmen tutkinta tuli julkisuuteen virkavallan aloitettua laajan operaation, jota Airiston Helmen puolustus luonnehtii Suomen historian laajimmaksi esitutkintaiskuksi. Puolustus kritisoi tätä iskua harharetkeksi.

Jännittävä isku suoritettiin maasta, mereltä ja ilmasta. Alueen ilmatila suljettiin iskun ajaksi, koska pelättiin, että kiinteistöillään mahdollisesti vieraileva Melnikov lentäisi helikopterillaan karkuun poliiseja, vastauksessa kirjoitetaan.

– Isku on tulkittavissa vain voimannäyttö ja -käyttö esitykseksi. Yli 400 viranomaisen suorittama massiivinen isku oli turha.

3:13img

Runsas vuosi sitten MTV Uutiset kertoi, millaisille omistajille Airiston Helmen kiinteistöt ovat päätyneet.

Lue myös: Yhä neljä Airiston Helmen luksuspaikkaa myynnissä – kohusaari yhä tyhjänä, huippumajapaikka näyttelijätähdille

Miljonääri miljoonakavalluksen uhrina?

Vastauksessaan puolustus suomii lisäksi Suomen tekemien oikeusapupyyntöjen seurauksia Melnikoville.

Oikeusapupyynnöt johtivat Melnikovin ja hänen liiketoimiensa vaikeutumiseen tai estymiseen kokonaan niissä maissa, joihin Suomen poliisi lähetti oikeusapupyyntöjä. Melnikovin tilit suljettiin, hänen omaisuutensa takavarikoitiin, hän menetti kansalaisuutensa eikä hänen oleskelulupiaan jatkettu, puolustuksen vastauksessa todetaan.

Oikeuteen toimitetusta vastauksesta ilmenee myös, että Melnikovin mukaan hänelle selvisi Airiston Helmi -esitutkinnan aikana, että hänen alaisensa olisi kavaltanut hänen omistamiensa yritysten varoja.

– Käsityksemme mukaan hän on ottanut ulkomailla itselleen oikeudettomasti lähes 4,1 miljoonaa euroa Melnikovin yhtiöiden varoja, vastauksessa kirjoitetaan.

Puolustuksen tiedotteessa myös Melnikov itse pääsi ääneen:

– Pidin Suomea turvallisena paikkana säilyttää varoja ja omistaa kiinteistöjä. Kukaan ei pitänyt minua rikollisryhmän johtajana, kun ostin useita kiinteistöjä paikallisilta omistajilta ja investoin alueelle miljoonia euroja erilaisiin rakennushankkeisiin. Suomalaiset olivat aina ystävällisiä ja kohteliaita minulle. Suomessa oli hyvä ja rauhallista olla.

1:30img

Ilmakuvat paljastavat Airiston Helmen tonttien muutoksen – katso video!

Lue myös: MTV Uutiset vieraili Airiston Helmessä: Suuri talo metsän keskellä aavemaisen käyttämätön – tältä kohutut kiinteistöt näyttävät sisältä

Tuoreimmat aiheesta

Airiston helmi