Asiantuntija kertoo, missä piilee suurin syy lentoturmiin

0:40imgLentoseuranta näyttää Washingtonin turmakoneen viimeiset hetket.
Julkaistu 31.01.2025 21:16

MTV UUTISET – STT

Traficomin ilmailujohtaja Jari Pöntinen kertoo lentokone-onnettomuuksien yleisimmistä syistä.

Yhdysvalloissa tapahtunutta lentoturmaa tutkiva liikenneturvallisuuslautakunta (NTBS) on ilmoittanut, ettei "yhtäkään kiveä jätetä kääntämättä" Washingtonin lento-onnettomuuden tutkinnassa.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ilmailujohtaja Jari Pöntinen kertoo lentokone-onnettomuuksista ja niiden yleisimmistä syistä silloin, kun kyseessä ei ole terrori-isku tai sabotaasi.

Washingtonissa laskeutumassa ollut matkustajalentokone ja sotilashelikopteri törmäsivät paikallista aikaa keskiviikkoiltana Ronald Reaganin kansallisen lentokentän yllä tai sen läheisyydessä. Presidentti Donald Trumpin mukaan kaikki turmakoneissa olleet 67 ihmistä kuolivat.

Poikettiinko käytännöistä?

Pöntisen mukaan hänelle on syntynyt mediatietojen perusteella mielikuva, että Washingtonissa lennonjohto ei olisi porrastanut koneita keskenään niiden laskeutuessa.

Lue myös: Washingtonin lentoturmasta uutta tietoa – lennonjohdon tilanne ei ollut "normaali"

– (Näin ollen) koneiden porrastaminen olisi perustunut ohjaajien omiin näköhavaintoihin kiitotielle laskeutuessa. Tällainen mielikuva on syntynyt, mutta tarkkoja tietoja ei asiasta ole.

Porrastaminen tarkoittaa sitä, että tavallisesti lennonjohtaja antaa lentokoneille tai helikoptereille selvityksen, jonka mukaisesti koneet lentävät siten, että niiden väliset etäisyydet ovat jokaisella pituus- ja korkeustasolla säännösten mukaiset ja koneiden yhteentörmäys vältetään.

NTBS:n hallituksen jäsen Todd Inman lupasi tiedotustilaisuudessa alustavaa raporttia turmasta 30 päivän sisällä, mutta sanoi lopullisen raportin valmistuvan paljon myöhemmin. Turmassa pudonneen American Airlinesin koneen mustat laatikot on löydetty.

Inhimilliset virheet yleisimpiä

Traficomin Pöntisen mukaan lähes kaikkien lento-onnettomuuksien syy tai syyt saadaan selville. Valtaosassa syy useimmiten löytyy "ratin ja penkin välistä", eli taustalla on jokin inhimillinen virhe.

– Useimmiten se inhimillinen virhe voi olla ohjaamossa, mutta toki taustalla voi olla myös inhimillinen virhe lennonjohdon tai huoltotoiminnan toiminnassa, hän sanoi.

Joskus yhteistyö ohjaamossa on voinut epäonnistua, vaikka tehtävät onkin hyvin tarkkaan jaettu.

Lue myös: CNN: Turmahelikopterin ja lennonjohdon välinen keskustelu julki

Toinen yleisin syy on tekninen häiriö. Teknisistä häiriöistä moottorihäiriöt tai esimerkiksi mittarivirheet tai komponenttien hajoamiset voivat olla mahdollisia onnettomuuden aiheuttajia.

Moottorihäiriö on kuitenkin tilanne, jonka sattuessa ohjaajat osaavat koulutuksensa mukaisesti jatkaa lentoa.

Uhrien kännykät voidaan tutkia

Inhimillisen virheen mahdollisuutta tutkitaan myös Washingtonissa. NTBS on onnettomuustutkintaan osallistuvien kumppaniensa kanssa perustanut kahdeksan tutkintaryhmää, ja kentällä työskentelee melkein 50 tutkijaa.

– Miehistön suorituskykyä ennen onnettomuutta tutkitaan, etsien mahdollisiin inhimillisiin virheisiin liittyneitä tekijöitä, kuten väsymystä, sairaushistoriaa, koulutusta, työmäärää, laitesuunnittelua ja työympäristöä, Inman kertoi.

Lue myös: Ilmavoimien ex-pääkoelentäjä kertoo, mitä Washingtonin taivaalla todennäköisesti tapahtui

Turmapaikan sekä koneiden jäänteiden kerääminen tutkittaviksi ja dokumentoitaviksi on jo alkanut.

Myös kuolonuhrien haavat ja ruhjeet tutkitaan. Jopa uhrien kännykät voidaan tutkia hyödyllisten tietojen varalta.

– Jos koemme, että on tarpeen etsiä tietoja matkapuhelimista, teemme yhteistyötä heidän perheidensä kanssa ja varmistamme, että teemme sen heitä ja heidän yksityisyyttään kunnioittaen, Inman sanoi.

Tuoreimmat aiheesta

Lento-onnettomuudet