Asiantuntija MTV Uutisten haastattelussa: "Trumpilla ei ole valtaa siirtää vaaleja"

10:52img
Asiantuntija kertoo videolla Trumpin mahdollisuuksista vaalien siirtämiselle.
Julkaistu 30.07.2020 18:04

Roni Kuronen

roni.kuronen@mtv.fi

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ilmoitti tänään toiveistaan lykätä maan marraskuisia presidentinvaaleja, kunnes äänestäminen olisi turvallista. 

Trumpilla ei kuitenkaan ole valtaa siirtää vaalien ajankohtaa. 

–  Trumpilla ei ole valtaa siirtää vaaleja. Se valta on täysin kongressin käsissä, kertoo Maria Annala, Ulkopoliittisesta instituutista. 

– Senaatissa republikaaneilla on enemmistö, mutta edustajainhuoneessa ennemmistö on demokraateilla. Se, että kongressi kokonaisuutena suostuisi vaalien siirtämiseen on käytännössä mahdotonta. 

Trump perustelee pyyntöään vaalien siirtämisestä sillä, ettei koronarajoitusten vuoksi suunnitteilla olevaa postiäänestystä voitaisi valvoa riittävän hyvin mahdollisten vilppien varalta.  

Annalan mukaan vaalien siirtämiselle ei kuitenkaan ole mitään perusteita. 

– Yhdysvalloissa on aiemminkin ollut postiäänestyksiä, ja niissä vilppiä on ollut äärimmäisen vähän. Postiäänestyksessä vilpin mahdollisuus on kuitenkin hieman suurempi kuin tavallisessa äänestyksessä.

– Trump on myöntänyt yleisen käsityksen siitä, että postiäänestyksestä on hyötyä demokraateille, mikä saattaa olla todellinen syy sille miksi Trump vastustaa postiäänestystä.

Lue myös: Trump haluaa siirtää Yhdysvaltojen presidenttivaaleja

Vaalien siirtäminen johtaisi ongelmiin 

Vaikka vaalien ajankohdan siirto onkin teoriassa mahdollista, tuottaisi vaalien siirto kiusallisen lisäongelman. 

Yhdysvaltojen perustuslaki säätää, että istuvan presidentin virkakausi päättyy tammikuussa, Trumpin tapauksessa 20. tammikuuta 2021. 

– Jos vaalit siirrettäisiin pidemmälle kuin tammikuulle, Trumpille ei olisi seuraajaa.  

Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta. 

Tuoreimmat aiheesta

MTV Uutiset Live