Asiantuntija Sipilän suunnitelmasta: "Kiekko isketään kenttään toisen puolustusalueella"

Pekkarinen
Jukka Pekkarinen on taloustieteilijä ja valtionvarainministeriön ylijohtaja
Julkaistu 28.05.2015 20:05

MTV UUTISET

Ylijohtaja Jukka Pekkarinen valtionvarainministeriöstä otti kantaa pääministeri Juha Sipilän ajamaan yhteiskuntasopimukseen ja talousuudistuksiin MTV:n Kymmenen uutisissa.

Pekkarisen mukaan yhteiskuntasopimuksessa käytetään samaa mallia kuin eläkeuudistuksessa: hallitus esitti tavoitteet ja työmarkkinajärjestöjen tehtäväksi jätettiin etsiä keinot.

Kunnianhimoinen tavoite

Sipilän mukaan yhteiskuntasopimuksen ehto on muun muassa se, että työaikaa lisätään sadalla tunnilla vuodessa työntekijää kohden.

– Ongelma on se, että tämä yhteiskuntasopimus on eläkeuudistusta kunnianhimoisempi ja monimuotoisempi. Työaikajärjestelyjä on sopimusaloittain erilaisia. Se, onnistuuko sopimus, riippuu paljon siitä, miten hallitus täsmentää esitystään heinäkuun lopulla, Pekkarinen arvioi.

– Lähtökohtaongelmana on se, että kiekko isketään kenttään toisen osapuolen puolustusalueella. Hallituksen täytyy hakea tasapuolista lähtökohtaa.

Pekkariselta kysyttiin myös, riittävätkö pääministeri Juha Sipilän hallituksen toimet nostamaan Suomen suosta.

– Suunnitelmat ovat kunnianhimoisia ja riittäviä sekä koko talouden kuvan parantamisen kannalta että julkisen talouden kestävyyden kannalta. Monta ratkaisematonta ongelmaa on kuitenkin edessä ennen kuin sanat muuttuvat teoiksi. 

Tuoreimmat aiheesta

Vaalit 2015