Yhdysvaltain presidentinvaalien lopullisesta tuloksesta voidaan spekuloida suuntaan tai toiseen, mutta voittajaksi ei pidä vielä kenenkään julistautua. Näin arveli MTV Uutiset Livessä Kristiina Helenius, joka edustaa Yhdysvaltojen markkinoille pohjoismaisia yrityksiä konsultoivaa Nordic West Officea.
Aiemmin Livessä Yhdysvaltain historian dosentti Markku Ruotsila arvioi, että vaalien voitto on menossa istuvalle presidentille Donald Trumpille. Helenius laittaa vielä jäitä hattuun.
– Ei se selvä ole, ennen kuin kaikki äänet on laskettu, ja nyt ollaan seitsemässä osavaltiossa aika tasoissa. Ja niissä kumpi tahansa voi voittaa. Meillä on voittaja, kun todistetusti 270 valitsijamiehen määrä ylittyy, Helenius kommentoi.
Lue myös: "Trump on voittanut, pidän sitä aika selvänä" – näin kommentoi Yhdysvaltain historian dosentti MTV:n suorassa lähetyksessä
Helenius muistuttaa, että Trumpin etumatkaa voi selittää se, että vaalipäivän ääniä on ehditty laskea ensin, ja tutkitusti liikkeellä on ollut enemmän republikaaniäänestäjiä. Demokraattien on arvioitu puolestaan äänestäneen ennakkoon, ja näitä ääniä on yhä miljoonittain laskematta. Myös postissa seilaa yhä ainakin satojatuhansia ääniä.
Äänten laskemisen hitauteen vaikuttaa myös ennätyssuuri äänestäjien määrä. Sekä Joe Biden että Trump ovat saamassa enemmän ääniä kuin aiempi ennätyksen haltija Barack Obama vuonna 2008.
– Monessa paikassa äänestettiin enemmän ennakkoon kuin edellisissä vaaleissa yhteensä. Lähdettiin vaalipäivään jo ennätysluvuista, Helenius hämmästelee.
Mikä sai ihmiset näin massiivisesti liikkeelle?
– Poliittinen ilmapiiri on ollut todella kärjistynyt. Ihmiset ovat olleet todella kiinnostuneita näistä vaaleista ja toisaalta poliitikkojen viestit ovat olleet voimakkaita ja populistisia, niihin on ollut helppo ottaa kantaa. Mutta toisaalta korona vaikutti siihen, että ihmiset miettivät, että nyt on mentävä etukäteen äänestämään, Helenius jatkaa.
Ennakkoäänestyksen sääntöjä myös helpotettiin näihin vaaleihin juuri koronapandemian takia.
Ennakkoarvioiden mukaan Biden oli matkalla selvään voittoon, mutta Trumpin loppukiri näyttää purreen. Heleniuksen mukaan vaalitulos on vielä arviohaarukassa.
– Mittauslaitosten mukaan vaaleissa oli paljon uusia tekijöitä, kuten korona, joita ei kertakaikkiaan voi tietää. Trump menee niukkaan voittoon tai Biden saa vaalivyöryn, sen välillä mennään yhä.
Johtaako tiukka tilanne ja tuloksen venyminen levottomuuksiin?
– Kaikki maailman ihmiset olisivat toivoneet, että tulos olisi selkeä, Helenius korostaa.
– Nyt mennään tällaiseen junnaamiseen, sallii tällaiset takavasemmalta tulevat heitot, lailla pelottelut, korkeimmalla oikeudella pelottelut. Ikävä tilanne. Markkinat, päätöksenteko... kaikki viivästyy, kun kaikki pidättää henkeään, miten käy.
Heleniuksen mukaan jo nyt on selvää, että vaalituloksesta tullaan kiistelemään oikeudessa.
– Se on jo alkanut. Signaalit aamulla Trumpilta olivat selkeitä. Tälle tielle lähdetään.