Brittiläinen eläinasiantuntija kehottaa välttämään koirille huutamista kokonaan, sillä se voi saada lemmikin käyttäytymään jopa paljon huonommin. Sen sijaan hyvästä käytöksestä pitäisi aina muistaa palkita, kirjoittaa Metro.
Kun koira ei tottele, voi moni omistaja helposti sortua huutamiseen. Äänen kohottamisen ja tyytymättömyyden ilmaisun pitäisi toimia, eikö?
Eläinasiantuntija kuitenkin varoittaa, että huutaminen on pahin asia, jonka voi koiraa kouluttaessa tehdä. Huutaminen voi saada koiran nimittäin käyttäytymään jopa huonommin.
– Mitä tulee koirien kouluttamiseen, se pitäisi nähdä kaksisuuntaisena katuna, johon kuuluu tietty määrä antamista ja ottamista molemmilta, sinulta ja eläimeltäsi. Se ei ole diktatuuri. Ei ole lähes koskaan hetkeä, jolloin koiralle huutaminen ja kiljuminen olisi sopivaa, sanoo eläintarvikkeita -ja lääkkeitä myyvän VetUK yrityksen perustaja Lyane Haywood.
Jos koira on joutumassa vaaraan, esimerkiksi juoksemassa bussin alle, silloin Haywoodin mukaan äänen korottaminen voi olla sallittua. Muuten hän kehottaa koulutuksessa keskittymään koiran palkitsemiseen rankaisemisen sijaan.
LUE MYÖS: Tutkimus: Tästä syystä koirille lepertely oikeasti kannattaa
Koira ei ymmärrä huutoa
Haywood sanoo, että koiran omistajien pitäisi ymmärtää, että lemmikit eivät ole ihmisiä – ne reagoivat asioihin eri tavalla. Koira ei esimerkiksi tiedä, milloin ihminen kuulostaa vihaiselta. Viesti onkin tällöin koiralle sekava.
– Jos huudat koirallesi, koirasi ajattelee, että "ooh, mahtavaa, ihmiseni on myös todella innostunut, teen vielä enemmän ääntä", Haywood kuvaa.
Haywood kehottaa mieluummin palkitsemaan aina hyvästä käytöksestä, oli se sitten kuinka pientä ja triviaalia tahansa.
Vältä lohduttamista väärissä tilanteissa
Haywood myös muistuttaa, ettei koiraa pidä lohduttaa ja halailla liikaa. Jos lemmikki on vaikka peloissaan jostakin, ei sitä pitäisi lohduttaa halaamalla ja herkkujen antamisella: silloin todellisuudessa koiraa palkitaan negatiivisesta käyttäytymisestä ja pelkotunnetta vahvistetaan.
LUE MYÖS: Tästä syystä sinun ei ehkä sittenkään kannattaisi halailla koiraasi – olipa se kuinka suloinen tahansa
– Älä kiirehdi halaamaan, vaan sen sijaan poista koira tilanteesta, anna sen rauhoittua luonnollisesti ja esittele vähitellen sille uudestaan asia, joka teki sen pelokkaaksi.
– Vie koirasi niin lähelle kuin pystyt pelottavaa asiaa ilman, että se itseasiassa tulee pelokkaaksi ja anna sille palkinto. Kärsivällisyys on avainasemassa, Haywood neuvoo.
Lähde: Metro